Uutiset

Palataan arkeen hitaasti ja harkiten

Hämäläinen kiekkokansa odotti hartaasti kultaansa, joka sille kiistatta kuuluu ja olisi kuulunut jo vuosia sitten.

Loppuun asti varoimme etukäteen ilakoimasta, sillä aivan liian moni karvas pettymys on meitä menneinä vuosina kovalla kädellä koulinut.

Nyt ei rakenneta rajoja ja pystytetä muureja. Tämä on aidosti yhteinen juttu ja kelpaisi vaikka minkä seudullisen yhteistyön malliksi.

Porilaisen hulluuden kaltaista brändiä ei täällä saatu aikaan. Onneksi ei. Hulluus pysyköön Kokemäenjoen vesistön alajuoksulla.

Vanajavesi virtaa, vaikka sitä ei oikeastaan edes huomaa. Pikku hiljaa ja ilman turhia kuohuja lipuu ruskean ravinteikas vesi kohti Poria ja Pohjanlahtea elähdyttääkseen sikäläistä epäluuloista ja kaikkeen vastahankaisesti suhtautuvaa eliöstöä.

Täällä yläjuoksulla kansa on harkitun hillittyä. Yhteishenkeä on, mutta sillä ei turhan päiten elämöidä.

Älkää sanoko, että se on vain urheilua. Ei se ole, vaan jotakin paljon enemmän.

Lauantaina torilla oli viimein uskottava, että kiekkokaupungin imu on vienyt mennessään. Kerrankin Hämeenlinnassa pantiin hyrskyn myrskyn. Ja sunnuntai kruunasi kaiken, kun kulta oli jo kotona.

Pysyttele siinä viileänä tarkkailijana, kun on valmiiksi kyynel silmäkulmassa, ja Sakari Kuosmanen hoilaa Finlandiaa mahtipontisemmin kuin koskaan.

Jopa karmeassa konsultin kapulakielessä on joskus jujua. Tahtotila ratkaisi pelin Hämeenlinnan hyväksi. Sama yhteinen energia oli vielä torillakin käsin kosketeltavissa.

Pelaajia tulee ja menee, mutta HPK:n tukijoukot pysyvät. Siinä, hallitun pienuuden dynamiikassa, onkin homman idea, jota pääkaupunkilaismedia ei ikinä ole ymmärtänyt. Ei olisi ihme, vaikka taas syksyllä HPK:ta veikattaisiin alkavassa sarjassa seitsemänneksi.

Sunnuntaina torin lavalla patsasteli kovin ujonpuoleinen joukko nuoria poikia. Kaukalossa korskeina kirmaavat kiekkoilijat ovat joka anopin fiksuja ihannevävyjä, kun sille päälle sattuvat.

Juhlien jälkeen on aika palata arkeen. Luultavasti olisi viisainta pitää lomaa mestaruusjuhlien ja vapun välipäivät, mutta se on mahdollista vain harvoille.

Paluu saattaa olla raskas, koska huipulta on liian usein vain yksi tie, alaspäin. Siksi on käytettävä hämäläistä harkintaa.

Lähdetäänkin siitä, että alas ei tulla ollenkaan. Ollaan me hämeenlinnalaiset vain sitkeästi täällä kaikkien muiden suomalaisten yläpuolella.

Ja jos on ihan pakko, tullaan takaisin maanpinnalle ainoalla oikealla tavalla: hämäläisen hitaasti, etten sanoisi Hämeenlinnan hitaasti.

Ihan riittävän kauan pikkukaupungin väki onkin kulkenut pussihousuisten maalaisten kirjoissa ja katsellut ylöspäin kravattiinsa kuristuvia helsingin herroja.

Nurmossa syntyneen Jyrki Louhen tavoin on lupa sanoa aamuisin vessassa peilin ääressä: tänäänkin olemme henkisesti ylivertaisia.

Rauno Lahti

Päivän lehti

9.4.2020