Uutiset

Paljon keskemmälle ei pääse asumaan

Yleisöryntäys yllätti järjestäjätkin tiistaina, kun NCC, YH Länsi ja Kotosalla-säätiö esittelivät moottoritien katteen tuntumaan tulevia uusia senioriasuntoja.

Esitteetkin loppuivat kesken ja ilma valtuustosalista.

Paikalla oli pitkälti toista sataa henkeä. Raatihuoneelle tuli myös hämeenlinnalainen Elina Ahola, joka sanoi asunnon keskikaupungilla kiinnostavan, kun ikää vähitellen tulee.

-Ainakin siinä palvelut ovat lähellä.

Samoin tuntuivat ajattelevan monet paikalle tulleet, vaikka rakennusliikkeelle annettiinkin huutia siitä, että uuden ostoskeskuksen epäillään tyhjentävän kauppakeskus Linnan.

Samalla kuitenkin toivottiin jo, että uuteen Sokokseen tulee kokoja myös isoille tytöille.

Yhteisiä tiloja

Katteen tuntumaan nousevista asuintaloista kaksi ensimmäistä tehdään Kotosalla-konseptilla.

Se tarkoittaa, että asunnot on suunniteltu yli 55-vuotiaille. Ne ovat esteettömiä ja niissä on myös yhteistiloja. Lisäksi taloilla on yhteinen palveluohjaaja, joka auttaa ja neuvoo erilaisissa käytännön kysymyksissä.

YH Lännen rakennuttamaan taloon tulee noin 60 vuokra-asuntoa. NCC rakentaa viereen vajaat 50 omistusasuntoa. Talojen väliin tulee yhdyskäytävä.

-Talojen alakerrassa sijaitsevia yhteisiä tiloja voivat käyttää molempien asukkaat. Siellä työskentelee myös palveluohjaaja. Yhteistiloissa on mm. kuntosali, saunaosasto sekä yhteinen olohuone, Kotosalla-säätiön palvelujohtaja Tuija Kanto-Hannula kertoo.

-Tietenkin jokaisen koti on omaa aluetta, mutta alakerrassa on tiloja, joissa ihmiset voivat halutessaan tavata ja harrastaa. Kenenkään ei kuitenkaan ole pakko.

Yhteistiloihin suunnitellaan myös ravintolaa, johon tulisi yksityinen yrittäjä.

Pääsääntöisesti 55

Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestykseen tulee pykälä, jonka mukaan omistusasuntojen asukkaiden pitää pääsääntöisesti olla 55-vuotiaita.

-Jos taloon esimerkiksi muuttaa aviopari, ainakin toisen pitää olla 55-vuotias. Toisaalta asunnon voi omistaa nuorempikin, esimerkiksi perikunta, NCC:n myyntineuvottelija Tiina Haapanen kertoi.

YH Lännen taloon on suunnitteilla yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Kooltaan asunnot ovat 30-68 neliötä. Asunto-osakeyhtiö Hämeenlinnan Tullinaukion asunnot ovat hieman suurempia, 47-116 neliötä, kaksiosta aina viiden huoneen asuntoon saakka.

Taloista tulee kuusikerroksisia. Alakertaan varataan myös pysäköintipaikkoja, joista pääsee hissillä asuinkerroksiin. Koska Hämeenlinnassa oltiin, tilaisuudessa jo protestoitiin, että pysäköintipaikkoja tulee liian vähän.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, rakentaminen voi alkaa tämän vuoden lopulla. Omistustalon pitäisi valmistua vuoden 2013 lopulla, vuokratalon pari kuukautta myöhemmin.

Hintoja tietysti tivattiin. Sen tarkempaa tietoa ei vielä ole kuin, että neliöhinta alkaa kolmosella ja Tampereella YH Lännen neliövuokrat vaihtelevat 13-18 euron välillä. Palveluohjaaja kustantaa asukkaille 50 euroa kuukaudessa. (HäSa)