Uutiset

Pallo hukassa SAK:lta

Sain nettipostia SAK:lta, sen 100-vuotiasjuhlien johdosta – ihme kyllä. Pyydettiin juhliin mukaan, mutta myös vastaamaan työelämää koskevaan kyselyyn. Kieltäydyin, koska se koski vain työelämässä olevia jäseniä.

Tuli mieleen, SAK ei siis ajattele eläkkeelle siirtyneitä jäseniään lainkaan.

Tosin ei työelämässä oleviakaan, sillä seuratessani kysymyksiä saatoin hyvin havaita kysymysten asettelusta. Ei ihme, että jäsenten luottamus järjestöä kohtaan on huonoa.

Kyseltiin muun muassa: ”Mikä on sinun unelmatyöpaikkasi? Hyvä, kun saisi edes nykyisenkin työpaikan perusasiat säädösten mukaiseen kuntoon. Se olisi aivan riittävää. Mutta kun ei, vaan – unelmista puhellaan ja kysellään. Näkee, että siellä on pallo hukassa.

Vastasin kuitenkin kyselyyn, koska olin sen saanut, mutta vain sen lopussa olevaan avoimeen osaan.

Totesin ykskantaan, että mielestäni jo pidemmän aika seurattuani asioiden kehitystä voin täysin luottavaisesti todeta, että olette valitettavasti menettäneet siellä SAK:ssa kosketuspinnan ja ymmärryksen työelämän arkitodellisuudesta täysin ja kokonaan. Samoin on käynyt työväenliikkeen poliittisen siiven SDP:n kohdalla. Miehet työväenliikkeessä eivät ole aatteeltaan enää rautaa, eivät edes puuta.

Toivon kovasti, että SAK ja SDP erikseen ja yhdessä voisivat vielä, tosin pohjamutien kautta – löytää tämän ajan ihmisten aatteen ja perustarpeet, mikä ei ole paljon pyydetty.

Heikki Peistola

Thaimaa

Päivän lehti

31.5.2020