Kolumnit Uutiset

Pallofanit, pankaa uskonne paaviin

Jalkapallon maailmanmestaruuskisojen avajaisten aikaan paavi Fransiscus toivoi Twitterissä, että kisat käytäisiin ”todellisen veljeyden hengessä”.

Hyvää tarkoittava ja maailmaa syleilevä viesti on tietty osoitus siitä, että nykyinen nöyris-paavi seuraa aikaansa. Viesti kuitenkin herätti ajatuksen, joka jäi syöpymään mieleeni itse sielunvihollistakin pahemmin.

Paavi on maailman pahin pelimanipulaattori.

Jopa indonesialainen Wilson Raj Perumal, joka istua kökötti sopupelituomiotaan taannoin Suomessa, jää suurpaimenelle kakkoseksi. Katolisten papa on nimittäin kyennyt järjestämään mielijoukkueensa voittoja läpi kisahistorian.

Saatatte nauraa minulle ja kuvitella, että on pojalla jäänyt öylätti kiinni kitalakeen kun Vatikaanin pomoa parjaa. Katsotaanpa tilastoja ja miettikää sitten, vieläkö tirskuttaa.

Jalkapallon maailmanmestaruuskisoja on pelattu vuodesta 1930 lähtien, ja mestaruus on mennyt kahdeksaan maahan. Eniten voittoja on mennyt katolisvaltaiseen Brasiliaan, toiseksi eniten umpikatoliseen Italiaan.

Lähes jokaisessa muussa mestaruusmaassa roomalaiskatolisuus on yleisin uskontomuoto. Kiikun kaakun menee Saksa, jossa protestantteja ja katolisia on yhtä paljon. Katolisten suhteellinen osuus on kuitenkin kasvanut Saksojen yhdistymisen jälkeen. Nyt on maan pallotiimi taatusti kokenut vastauskonpuhdistuksen, ja mestaruus olikin tulla jo 2010.

Selkeästi eniten pontifex maximuksen vallasta irrallaan on Englanti, mutta siitä ei tarvitse välittää. Eihän pallo käynyt kunnolla vuonna 1966 pelatussa finaalissa edes maalissa, vaikka tuomari niin vihelsikin.

Englannin huono kisakunto on lähinnä todiste väitteeni puolesta. Maan ykkösmies Wayne Rooney pelasi nimittäin surkeasti MM-kisoissa 2010, ja heti kisojen jälkeen paljastuivat miehen avioelämän ulkopuoliset naisseikkailut.

Syy heikkoon kisamenestykseen löytyy kirkkohistoriasta: Englanti irtautui katolisuudesta 1500-luvulla, koska paavi ei suostunut mitätöimään kuningas Henrik VIII:n avioliittoa.

Niin makaat kuin petaat, ajattelee hiippapää.

Katolisten maiden kisamenestys on liian hyvää ollakseen totta, ja olisihan meidän pitänyt tajuta jotain jo vuonna 1986.

Diego Maradonan käsisuhaisu Englantia vastaan pelatussa puolivälieräottelussa ratkaisi pelin Argentiinalle, joka sittemmin voitti koko mestaruuden. Mikä se oli? Aivan. Jumalan käsi, kertoi Maradona.

Pietarin avaimilla voi näköjään avata myös maaliportit.

Paljastukseni saa pelaajien taivasta kohti osoitetut sormet sekä ristinmerkit aivan uuteen valoon.

Suomen maajoukkueen MM-kisapaikka ei kuitenkaan ole toivoton, vaikka hyppäsimmekin aikanaan Lutherin kelkkaan. Vuonna 2017 uskonpuhdistuksesta tulee 500 vuotta, ja kekkereiden kunniaksi Luterilainen maailmanliitto sekä roomalaiskatolinen kirkko lämmittelevät välejään.

Eihän sitä jaksa koko ajan skismailla.

Suomalaisten pallofanien on siis pakko panna toivonsa ekumeniaan, kun ei muutakaan voi.

Päivän lehti

27.9.2020

Fingerpori

comic