Uutiset

Pallottelu ei edistä palo- ja pelastustointa

Sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) vastustaa alueellisen palo- ja pelastustoimen siirtämistä kunnilta valtion vastuulle. Ministeri ei usko muutoksesta koituvan sellaisia hyötyjä, jotka olisivat nykyistä tilannetta edullisempia tai toimivampia.

Aluepelastuslaitokset perustettiin vuoden 2004 alussa. Tuolloin maahan muodostettiin valtion mahtikäskyllä 22 aluepelastuslaitosta. Kanta-Hämeessä Hämeenlinnan kaupunki sai vastatakseen maakunnan 16 kunnan palo- ja pelastustehtävät.

Kysymys oli kahden toisistaan poikkeavan toimintaympäristön ja työtapojen yhteensovittamisesta. Pienet maaseutukunnat tukeutuivat vapaapalokuntiin, joiden kanssa niillä oli sopimukset. Suuret kunnat ja kaupungit järjestivät palvelut ammattilaisten varaan, joita vapaaehtoiset palokunnat täydensivät. Ensisijainen vastuu oli vakituisilla palokunnilla.

Ministeri Rajamäen linjaus liittyy kuntaministeri Hannes Mannisen (kesk.) johtamaan kunta- ja palvelurakenneryhmän työhön. Ryhmän mukaan palo- ja pelastustoimen mahdollinen siirto valtion vastattavaksi on osa palvelu-uudistusta.

Mannisen työryhmän saamista vastauksista voi päätellä, etteivät kunnat kuitenkaan ole kovin innokkaita luopumaan palo- ja pelastustehtävistä. Se merkitsisi automaattisesti työhön osoitettujen valtionosuuksien menoa sivu suun ja päätösvallan liukumista etäälle. Kyse on kuitenkin kansalaisten tarvitsemista välttämättömistä lähipalveluista.

Hiljalleen muotoutuva linjaus ei kuitenkaan merkitse, etteikö palo- ja pelastustoimessa olisi ongelmia.

Kanta-Hämeen aluepelastuslaitoksen alkutaival on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Neuvottelut sopimuspalokuntien kanssa sujuivat alusta alkaen jähmeästi. Myös uuden yksikön työilmapiiri koettiin huonoksi eivätkä uudet tehtävät olleet kovin houkuttelevia. Henkilöstön vaihtuvuus on ollut yllättävän suurta. Se kielii ongelmista.

Kysymys on myös rahasta. Kanta-Hämeen aluepelastuslaitoksen talousarvio ei ole pitänyt ja parhaillaan mietitään keinoja alijäämien kattamiseksi ja investointien turvaamiseksi. Monessa kunnassa kustannukset ovat kasvaneet, mutta palvelut eivät ole parantuneet. Joissakin tapauksissa on havaittavissa selvää huononnusta.

Lopullisten johtopäätösten aika aluepelastuslaitoksista ei ole vielä. Uuden toimintamallin sisäänajo vie aikansa, samoin henkilöstön totuttelu uusiin tehtäviin.

Mutta kovin pitkään epävarmuudessa ei voida elää ja toimia.

Palo- ja pelastustointa ei näillä näkymin siirretä valtion vastuulle. Tämä tarkoittaa sitä, että havaitut puutteet ja ongelmat on kyettävä korjaamaan aluepelastuslaitosten ja niiden alueilla olevien kuntien yhteistyöllä.

Jos sellaista ei syystä tai toisesta synny, lääninhallitus ja viime kädessä sisäministeriö käyttävät valtaansa. Kuntien ei kuitenkaan pidä jäädä odottelemaan valtion viranomaisten puuttumista ongelmiin.