Uutiset

Palmit saivat Duudsonit yökylään

– Hei nää allasbileet muuttuu nyt avantobileiksi, huutaa Jarppi Leppälä hyisestä uima-altaasta ankkauikkareissaan.

Vapaapalokunta on juuri ruiskuttanut altaan täyteen hyistä vettä, mutta Duudsoneilla on ratkaisu allasveden nopeaan lämmittämiseen.

– Kaikki pissaa altaaseen, niin se lämpenee, heittää Jukka Hilden.

– Ja jos kaikki piereskelee, siitä tulee poreamme, HP Parviainen jatkaa.

Lapsia naurattaa.

Nyt ollaan Rahkoilankadulla Sairiossa. Ja koko katu on ihan sekaisin. Paikalla on paloautoja, jäätelöauto, koulubussi ja kuvausryhmä. Sekä koko lähitienoon kaikki mukulat ja niiden uteliaat vanhemmat. Ai miksi?

Hämeenlinnalainen Palmin perhe on mukana keväällä ulos tulevassa uudessa ohjelmassa Duudsonit tuli taloon.

Äiti haki salaa
Perheen äiti Outi Palm kertoo, että eräänä päivänä viime keväänä hän pyöri netissä, kun talossa oli kerrankin hiljaista. Jotenkin ohjelman haku tuli esiin ja Palm huomasi täyttävänsä hakemusta.

– En puhunut asiasta edes miehelleni. Kun puhelinsoitto tuli parin viikon kuluttua, oli pakko kertoa.

Siitä asti perheessä onkin eletty epäuskoisessa tunnelmassa. Duudsoneilta on tullut hämäriä puheluita, joissa on kyselty ihmeellisiä asioita. Mitään perhe ei ole saanut tietää etukäteen.

Äiti, älä menetä hermojasi, älä hyppää terassilta, huutaa Jarppi Leppälä Outi Palmille. Duudsonit tuli kylään -ohjelman kuvauksissa kiristettiin perheen äidin hermoja. Edessä meininkiä ihmettelee Tuomas Palm.

– En uskonut äitiä, ajattelin, että se juksaa, kertoo Tuomas Palm, 11.

Vaikka Tuomas ja Lauri, 9, Palm tiesivät, että jonakin päivänä Duudsonit tulevat, oli täysi yllätys, kun takapihalta kuului räjähdys. Vanha omenapuu sinkosi taivaalle ja Palmit ihmettelivät, että mitäs nyt.

Duudsonit tulivat ratkaisemaan Palmin perheen ongelman. Heillä on ollut uima-alas, jossa oli tapana järjestää bileitä. Allas on kuitenkin mennyt rikki. Duudsonit aikovat auttaa asiassa.

Tosin omenapuu pitää sitä ennen räjäyttää. Se kun sattuu olemaan vähän tiellä.

Yöllä korvat höröllä
Mutta miltä se tuntuu, kun Suomen rämäpäisin nelikko tulee telkkarikameroiden kanssa yökylään?

Outi Palmin mielestä pelottavinta koko kuvaussessiossa oli se, kun Duudsonit olivat oikeasti yötä.

– Koko yö meni siinä, että toisella korvalla kuunneltiin, mitä nyt tapahtuu.

Ja arvatkaa mitä? Koko yönä ei tapahtunut mitään. Duudsonit nukkuivat kuin härskit sillit ja perheen kuopus Lauri pääsi yllättämään herrat aamulla kattilankansia paukuttamalla.

Mutta ei perhe yllätyksiltä välttynyt.

Äidin hermoja kiristettiin kuvauksissa oikein kunnolla. Pojat harjoittelivat minigolfia sillä seurauksella, että ikkuna meni rikki.

– Tuntui vähän siltä, että nyt kannattaa lähteä, kuvailee Lauri tunnelmia.

– Ja sitten se meni mun, Jarpin ja Jukan syyksi, veli kertoo.

Vaikka äidin hermot olivatkin välillä kireällä, ei hänen tarvinnut kuin olla ja reagoida. Kuvausryhmän ohje oli, että pitää elää vain mukana Duudsonien kanssa, muusta ei tarvitse huolehtia.

– Kaikki oli hyvin suunniteltu ja hyvin aikataulutettu. Ottaisin kyllä Duudsonit uudestaankin yövieraaksi, sanoo Outi Palm.

Yllätys omille pojille
Tärkeinä äidille ja isä-Markolle oli kuitenkin nähdä omien poikiensa reaktiot ja ilmeet. Outi Palm työskentelee perhehoitajana, ja perheessä on välillä paljon vieraita lapsia.

– Meidän pojat joutuvat jakamaan omastaan paljon. Nyt me saimme tarjota pojille elämyksen, jonka he muistavat lopun elämäänsä.

Äidin suurin elämys syntyi siitä, että kuvausten lomassa he pääsivät improamaan näyttelijä Jussi Lammen ohjauksessa.

– Se tapaaminen veti jalat ihan setsuuriksi.

Elämystä ohjelman kuvauksista oli myös lähitienoolle. Lapsia oli kutsuttu allasbileisiin ja useat naapurit seurasivat kameroidensa kanssa, mitä Palmien pihassa tapahtuu.

Allasbileet huipentuivat rap-duo Jaren ja VilleGallen yllätysesitykseen.

Pienissä riittää virtaa
Itse Duudsoneista uuden ohjelman kuvaukset ovat olleet äärimmäisen mukavia.

– Ekaa kertaa seitsemään vuoteen teemme ohjelmaa suomeksi, Jukka Hilden kertoo.

Jarppi naureskelee vieressä, että on ollut mukavaa päästä hämmentämään perheitä.

– Kaikissa perheissä on pientä porukkaa. Ihmettelen vaan, miten niissä virtaa riittää, Jarppi miettii. (HäSa)