Uutiset

Palvelutaloa vastustetaan Loimalahdessa

Loimalahden suunnassa on kerätty adressi mielenterveyskuntoutujille suunniteltua palvelukotia vastaan.

Kaupunki vuokrasi viime vuoden lopulla Loimalahdentie 24:ssä sijaitsevan tontin Mielenruokaa oy:lle. Se suunnittelee rakentavansa paikkaan Ilovuorikodin.

Mielenruokaa oy:llä on Hämeenlinnassa tällä hetkellä kaksi yksikköä. Ilovuorikoti on toiminut vuodesta 2007 alkaen Vuorentaan entisen vanhainkodin tiloissa. Siellä on 20 asiakaspaikkaa.

Ilonakoti on Rantatiellä Harvialassa toimiva ryhmäkoti, jossa on seitsemän paikkaa. Lisäksi Kotilo-yksikkö tarjoaa avopalveluita omissa kodeissaan asuville mielenterveyskuntoutujille.

Mielenruokaa oy on varannut Loimalahden tontin rakentaakseen uuden Ilovuorikodin. Tavoitteena on, että talo valmistuisi ensi vuonna.

Kaupunginhallitukselle on tullut 101:n allekirjoittajan adressi. Allekirjoittajat vastustavat tontin käyttämistä mielenterveyskuntoutujien palvelukodin rakentamiseen. Allekirjoittajat myös vastustavat rakennusluvan myöntämistä tähän tarkoitukseen. (HäSa)

Päivän lehti

26.5.2020