fbpx
Uutiset

Pankinjohtajan syyte kuolemantuottamuksesta kaatui myös hovissa

Turun hovioikeuden antaman tuomion mukaan kiinteistöistä vastaava Hämeenlinnan Seudun Osuuspankin pankinjohtaja ei ole syyllinen kolmivuotiaan tytön kuolemaan Lepaalla joulukuussa 2004.

Syyttäjä vaati pankinjohtajalle tuomiota kuolemantuottamuksesta.

Kolmivuotias tyttö hukkui kotitalonsa lähellä olevaan vanhaan betonirengaskaivoon joulukuussa 2004. Turmakaivo sijaitsi pankin mailla. Lapsi putosi kaivoon lahon kannen läpi.

Nyt annetun tuomion mukaan pankinjohtajalla, jonka vastuulla oli kiinteistöjen kunnossapito, oli velvollisuus huolehtia siitä, ettei pankin rakennelmista ole vaaraa kenellekään. Tuomion mukaan asiassa on uskottavasti selvitetty, ettei pankinjohtajalla ole ollut tietoa kaivosta, näin ollen hän ei ollut menetellyt huolimattomasti.

Valtio velvoitettiin suorittamaan pankinjohtajalle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 4 400 euroa. (HäSa)

Menot