fbpx
Uutiset

Panssarivarikko vaihtui Siperian valimoon

-Sopuisa avioero, johon päädytään silloin, kun ei ole enää mitään yhteistä, kuvailee Jari Männistö elämänmuutostaan vuonna 2000. Silloin Männistö erosi armeijan leivistä ja ryhtyi taiteilijaksi.

Nyt hämeenlinnalainen on kuvanveistäjä ja opettaa lapsille ja nuorille taidetta Vanajaveden opistossa. Oma näyttely Kauniin miehen peilikuva avautuu Taidegalleria Ripustuksessa sunnuntaina.

Näyttely käsittelee sitä, kuinka yhteiskunta muokkaa ihmisistä ulkonäkökeskeisiä, omaan peilikuvaansa alituisesti tyytymättömiä suorittajia. Esillä on muun muassa pullistelevaa hauista peilistä ihailevan miehen aihio sekä televisiosta myöhäisiltojen viihteenä törröttävät suuret pronssiset rinnat.

-Minua kiusattiin koulussa, koska olin lihava. E kuitenkaan lähtenyt sille tielle, että olisin muokannut itsestäni muiden silmiin sopivaa ihmistä vaan aloin elää omaa elämääni, Männistö sanoo.

– Nykyään varsinkin miehille tuntuu olevan tärkeää, että tukka on hyvin. Ihmiset ovat yksinäisiä, mutta toiselta ihmiseltä vaaditaan ulkoisesti uskomattomia. Pitää olla sporttinen, tumma ja hoikka, hän valittelee.

Eikä kuulosta yhtään kapiaiselta.

Pöhköjä omia juttuja

Männistö päätyi 1980-luvun lopussa puolustusvoimiin töihin samalla tavalla kuin useimmat työurat saavat alkunsa: yksi paikka poiki seuraavan.

Hän meni varusmiespalveluksen jälkeen töihin Panssarimuseolle, josta hänet pyydettiin kesäkersantiksi Hankoon. Sitten avautui paikka Panssarivarikolta. Siellä mies lopetti viisi vuotta sitten luutnanttina.

Taiteesta ja käsillä tekemisestä kiinnostunut Männistö toimi armeijan pajoissa esimiehenä mutta oppi kokeneilta työmiehiltä valtavasti.

– Esimerkiksi rannikkotorjuntatykistön sorvareilta imin kaiken mahdollisen tiedon heidän työstään. Olin siellä esimies vain siinä suhteessa, että tein työvuorolistat, Männistö muistelee.

Vaikka “pöhköjä omia juttuja” jatkuvasti taiteillut mies viihtyi puolustusvoimissa hyvin, hänestä tuntui, että muutakin voisi elämässä tehdä. Työkaverit rohkaisivat hakeutumaan alalle, joka tuntuisi enemmän omalta.

Vuonna 2000, kun 15 vuoden ikälisään oli armeijassa enää muutama kuukausi, Männistö otti virkavapaata ja lähti Wetterhoffille opiskelemaan lasiartesaaniksi.

-Lasijuttuja sen vuoksi, että kaikkea muuta olin jo kokeillut itse, mies selittää.

Samanlaisia ihmisiä kaikki

Vuodesta 2003 asti Männistön päivät ovat kuluneet Poltinaholla sijaitsevassa Siperian valimossa. Se on hämeenlinnalaisen kuvataiteilijaporukan – Männistön, Olli Larjon, Anssi Taulun, Kaapo Innasen ja Timo Ruotsalaisen – yhteinen työtila.

-Tutustuin opiskellessa Larjon Olliin ja muihin, ja heidän kanssaan on synkannut alusta asti hyvin.

Männistö ei ole kohdannut nykyisessä ammatissaan ennakkoluuloja armeijataustansa vuoksi.

– Olli kyllä on antanut minulle lempinimeksi Panssari, Männistö nauraa.

-Mutta vaikka monet taiteilijaystävät ovat siviilipalvelusmiehiä, asia ei ole koskaan ollut ongelma. Samanlaisia ihmisiä olemme kaikki, mies vakavoituu.

Männistön mukaan kuvanveistäjän työ eroaa Panssarivarikon luutnantin hommista eniten siinä, että Siperian valimossa ei tule pidettyä kahvitaukoja. Myös kellokortti puuttuu, eikä kukaan laske työtunteja.

-Tässä äsken valvoin valimolla kaksi yötä, kun iso teos oli uunissa. Mutta tässä työssä ajankulua ei edes huomaa.

Menot