Uutiset

Paperitiikeri näyttää hampaansa

Riittävätkö kriisinhallintakykyään vasta aivan hiljattain rakentaneen EU:n panokset näin kovaan koetukseen?

YK:n pääsihteeri Kofi Annan neuvotteli maanantaina Beirutissa maassa lähipäivinä laajenevasta rauhanturvaoperaatiosta. Ainakaan libanonilaisilla ei ole mitään YK-joukkoja vastaan. Valitettavasti heidän lämmin tervetulotoivotuksensa ei kuitenkaan riitä takaamaan operaation onnistumista.

EU päätti viime perjantaina lähettää matkaan 7 000 uutta rauhanturvaajaa. Ennestään Libanonissa on 2 000 sotilasta maan herkkää rauhaa turvaamassa. Yhteensä YK-johtoiseen operaatioon on tarkoitus osallistua noin 15 000 sotilasta.

Riittävätkö kriisinhallintakykyään vasta aivan hiljattain rakentaneen EU:n panokset näin kovaan koetukseen? Rauhan rakentaminen Lähi-itään on historiallisen vahvasti EU:n vastuulla.

Vielä joitakin aikoja sitten unionin sotilasvoima arvioitiin paperitiikeriksi, koska sen päätöksentekokyvystä ei ollut takeita. Nyt on tiikerin aika näyttää todelliset hampaansa.

Paineet ovat kovat. Israelin ja Hizbollahin vihanpito ylsi sellaisiin mittasuhteisiin, ettei viikkojen takaisten tapahtumien haluta toistuvan.

Päätökset rauhanturvaoperaatiosta eivät syntyneet ilman hankaluuksia, mutta ne syntyivät sittenkin, mikä oli tärkeintä. Joukkojen vetovastuuseen kaavailtu ja lopulta myös varauksin suostunut Ranska venkoili ihmeellisesti edestakaisin. Vaikeudet voivat jatkua. Operaation johtosuhteet ja joukkojen voimakäyttövaltuudet on syytä sopia riittävän yksiselitteisesti hyvissä ajoin. Toistaiseksi niistä ei ole haluttu kertoa julki yksityiskohtia.

Kriisin keskelle ei voi lähettää sotilaita, joilla ei tosipaikan tullen ole oikeutta käyttää raskaitakin voimakeinoja. Se on rehellistä myöntää etukäteen, vaikka kaiken aikaa on toistettava, ettei kysymys ole väkivaltaisesta rauhaan pakottamisesta, vaan ensisijaisesti rauhanturvaoperaatiosta.

Suomen osuus joukoista on varsin pieni, mutta erittäin merkityksellinen. Lähdössä rauhantöihin on 250 sotilaan pioneerikomppania.

Suomalaiset suhtautuvat ilmeisen varauksellisesti joukkojen lähettämiseen. Se ei ole yllätys. Mielissä on suomalaisen YK-tarkkailijan taannoinen kuolema. Tilanne on kuitenkin toinen, kun suomalaispioneerit ovat suuren kansainvälisen joukon osana, eikä alueella enää vallitse kaoottinen sotatila.

On ihmeteltävä Israelin haluttomuutta antaa perinpohjainen selvitys YK:n tarkkailuaseman tuhoamisesta, mutta suomalaisten on siitä huolimatta kannettava vastuunsa.

Pelkkä Libanoniin lähetettävä kansainvälinen ja puolueeton sotilasvoima ei ratkaise mitään, vaan avainasemaan nousevat keskinään vihoittelevien osapuolten rauhantahto – ja kansainvälisen yhteisön sovittelukyky.

Libanonin hallituksen olisi – YK-joukkojen tuella – pystyttävä riisumaan Hizbollah aseista. Avainkysymys kuuluu: onnistuuko se? Ainakaan Israelilla ei luulisi olevan mitään sitä vastaan. Libanonin hallitushan voi onnistua kansainvälisellä tuella siinä missä Israel tehokkaine sotakoneineen yski pahasti.