Uutiset

Paratiisistakin kaipaa kotiin

Kolme vuotta riitti Saloille Atlantin Azoreilla. Suomen luontoa ja läheisiä ei voita mikään.

Oletko joskus haaveillut eläkepäivistä paratiisisaarella? Hämeenlinnalaiset Ismo ja Leila Salo laskivat asiasta leikkiä, kunnes päätös muutosta kypsyi. He toteuttivat vuonna 2002 monen unelman ja muuttivat Azorien saarille keskelle Atlanttia.

Tuliperäiset Azorit ovat Portugalin itsehallintoalue. Saarten luonto on monipuolista ja Azoreita on nimitetty jopa Euroopan Karibiaksi.

Salot myivät vuonna 2002 Kultasuklaa-yrityksensä ja jäivät eläkkeelle. Muutto aurinkoon tapahtui syksyllä. Ajatuksena oli viettää saarilla loppuelämä.

Paratiisista löytyi kuitenkin myös varjoja ja Salot palasivat puoli vuotta sitten takaisin Kanta-Hämeeseen. Kokemus ei silti kaduta.

-Saimme muutamia ystäväpariskuntia, mutta muuten olimme kovin yksinäisiä, Ismo Salo myöntää.

Kulttuurishokki ei iskenyt heti. Alkuun pariskunta ihasteli ja ahmi kaikkea uutta. Ajanmittaan perhettä ja tuttavia tuli kuitenkin ikävä. Mies kaipasi erityisesti metsästysporukkaa.

-Ei siellä ollut läheisiä kavereita, vaikka olikin amigoja.

Leila Salo alkoi tuntea itsensä muukalaiseksi, toisenlaiseksi kuin portugalilaisen mentaliteetin omaavat paikalliset.

Meri ja mahtavat ihmiset

Mutta palataan ajassa taaksepäin. Miksi Salot valitsivat juuri Azorit?

-Olemme aina tykänneet saarista ja paljon on käyty esimerkiksi Kreikassa.

Azorit olivat rakkautta ensi silmäyksellä. Salot vierailivat saarilla kolme kertaa ennen muuttoa. Sopivaksi asuinpaikaksi valikoitui Sao Miguelin saari, joka on saariryhmän suurin. 70 kilometriä pitkällä saarella asuu 136000 ihmistä.

-Siellä on niin kaunista, oikein syvänvihreää. Paljon vuorijonoja ja kanjoneja, Leila Salo innostuu.

-Saaren keskeltä korkealta paikalta näkee molemmin puolin Atlantin.

Salot halusivat rakentaa saarelle oman talon. Pelkkä tontti osoittautui kuitenkin kalliiksi.

-Kun lopulta olimme talomme pihalla, sanoin että tässä on se paikka missä haluan elää, Leila Salo muistelee.

Näköala merelle oli upea ja vuoret ympäröivät tonttia. Salot maksoivat kodistaan tavallisen suomalaisen omakotitalon hinnan. Alkuaika meni sisätilojen kunnostamiseen. Saunakin rakennettiin ulkorakennukseen.

Paras remonttiapu löytyi taksikuski José Manuelista, jonka kanssa Salot olivat ystävystyneet jo aiemmin. Azorilaiset puhuivat pääosin hyvää englantia. Laatoittamista Ismo Salo opetteli kuitenkin portugaliksi.

José Manuelin perheestä ja heidän sukulaistaan muodostui Salojen azorilainen yhteisö.

-He olivat todella ystävällisiä ja välittömiä ihmisiä.

Tapoihin kuului, että miehet kättelivät ja naiset antoivat poskisuudelman aina tavatessa.

Saariryhmällä oli Salojen vuosina tapahtumassa iso yhteiskunnallinen muutos. Turismi kasvoi, ja Suomestakin alettiin vuonna 2005 tehdä Azoreille matkoja.

Salotkin saattavat palata tuttuihin maisemiin vielä lomalle. Omaa taloa ei kuitenkaan enää ole.

-Löysimme ostajan puutarhurin kautta.

Sinisistä maisemista nauttii nyt puuseppä-myyjä -pariskunta.

Kokemus ei kaduta

Salot ovat onnellisesti takaisin Suomessa, mutta matkustamista he eivät aio kokonaan jättää.

-Teemme jatkossa vain lyhyitä matkoja. Olemme jo niin vanhoja, että yritämme nauttia elämästä, Leila Salo sanoo puolitosissaan.

Seuraava reissu Kreikkaan onkin jo ihan ovella.

Vaikka elämä paratiisisaarella ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, ei kokemus kaduta.

-Olemme onnellisia, että saimme viettää kolme vuotta siellä. Se oli todella ihanaa aikaa, Leila Salo kertoo.

Ulkomaille muuttoa suunnittelevia he kehottavat kuitenkin miettimään, onko valmis jättämään kaikki läheisensä Suomeen.

-Ja tietenkin pitää olla huolellinen, jos jotain ostaa, ettei tule huijatuksi, Ismo Salo muistuttaa.

Saloilla oli apunaan paikallinen lakimies. (HäSa)