Hallitus valmistelee tulospalkkioiden käyttöönottoa TE-toimistojen työntekijöille. Henkilöstöä edustava ammattiliitto Pardia jakaisi tulospalkkiot yksittäisten työntekijöiden sijaan koko henkilöstön kesken.
Uutiset

Pardia jakaisi TE-toimistojen tulospalkkiot koko henkilöstön kesken – valtio varaa kannustimiin miljoona euroa

Hallitus suunnittelee tulospalkkioiden käyttöönottoa TE-toimistojen virkailijoille työnvälityksessä. Virkailijoita edustava ammattiliitto jakaisi palkkiot työpaikan koko henkilöstön kesken yksittäisten henkilöiden sijaan.

Julkisen sektorin toimihenkilöitä edustava ammattiliitto Pardia vaatii, että TE-toimistojen henkilöstölle kaavailtujen tulospalkkioiden kohdentamisesta päätetään yhdessä henkilöstön edustajien kanssa. Pardian mukaan yksittäisille työntekijöille kohdennettavia palkkioita parempi vaihtoehto olisivat työpaikan koko henkilöstön kesken jaettavat kannustimet.

– Tällöin potti olisi tietysti henkilöä kohden pienempi, mutta kaikki työntekijät kokisivat olevansa tärkeitä jäseniä saman tavoitteen eteen työskentelevässä yhteisössä. Olemme viestittäneet työ- ja elinkeinoministeriölle, että tulospalkkioiden kohdentamisesta pitää päättää yt-menettelyssä henkilöstön edustajien kanssa, kertoo puheenjohtaja Niko Simola Lännen Medialle.

Hallitus kertoiviime viikon budjettiriihen yhteydessä, että se harkitsee pitkään työttömänä olleiden työllistämisen tehostamista ottamalla käyttöön TE-toimistojen henkilökunnalle maksettavat tulospalkkiot. Kannustin maksettaisiin työllistymistuloksesta, mutta ei esimerkiksi asiakkaan ohjautumisesta palveluihin.

Suunnitelma perustuu Martti Hetemäen johtaman kansliapäällikkötyöryhmän ehdotukseen. Palkkio voitaisiin rajata koskemaan esimerkiksi vähintään puoli vuotta työttömänä olleiden työllistämistä ja sitä voitaisiin porrastaa sen mukaan, onko työtön saatu työllistettyä vakituisesti vai määräaikaisesti.

Nyt ehdotettu tulospalkkio olisi asiantuntijakohtainen ja määräaikainen ensi vuoden loppuun saakka. Tulospalkkioihin on tarkoitus varata miljoona euroa.

Palkitsemisjärjestelmän yksityiskohtia hiotaan ministeriössä parhaillaan.

Joillain alueilla on työpaikkoja vapaina enemmän kuin toisilla. Miten varmistetaan se, etteivät eri TE-toimistojen työntekijät joudu keskenään eriarvoiseen asemaan palkitsemisessa?

– Yksi keino on kytkeä tulospalkkio tietyn tavoitetason ylittämiseen. Normijakaumaan verrattavassa tavoitetasossa voidaan huomioida useita alueen ominaispiirteitä, kuten työttömien määrä ja työpaikkojen luonne, kertoo teollisuusneuvos Jarkko Tonttila työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Ensi vuoden kestävään tulospalkkiokokeiluun on varattu miljoona euroa. Palkkioita on suunniteltu asiantuntijakohtaisiksi.

– Asiantuntijakohtaisessa mallissa pitää huomioida se, että TE-toimistoissa työskentelee henkilöitä erilaisissa tehtävissä. Tämän vuoksi on ratkaistava, miten heitä kohdellaan palkitsemisessa tasapuolisesti. Asiantuntijakohtaisen mallin lisäksi valmistelussa arvioidaan muitakin vaihtoehtoja, Tonttila sanoo.

TE-toimistoissa on ollut käytössä toimistokohtainen tulospalkkiomalli 2000-luvun alkuvuosina. Sen vaikuttavuus ei ollut kuitenkaan työryhmän mukaan hyvä.

Pardian Simola uskoo, että tulospalkkioiden kriteerien määrittämiseen voidaan kehittää mittareita, joiden avulla alueelliset erot saadaan ainakin osittain otettua huomioon.

– Tulospalkkioissa on silti aina se riski, että ne kohdentuvat väärin. Tulospalkkiot eivät sinänsä ole ongelmallisia valtionhallinnossa, jos niiden kohdentumisen periaatteista sovitaan henkilöstön kanssa.

Julkis- ja hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää Helsingin yliopistosta sanoo, että viranhaltijoiden tulospalkkiot ovat lähtökohtaisesti hyväksyttäviä, koska hallintolaki edellyttää viranomaisten toimivan tuloksellisesti. Hän kuitenkin korostaa, että tulospalkkioiden perusteet pitää määritellä asianmukaisesti.

– Jos jossain tehtävässä tulospalkkion perusteet määritellään niin, että etukäteen tiedetään, että suuri osa virkamiehiä ei pysty tällaista tulosta tekemään, palkkauksen perusteet voivat olla syrjiviä. En osaa arvioida, onko tilanne tällainen työllisyyspalveluissa, Mäenpää toteaa.

Tuoreimpia artikkeleita