Uutiset

Parisuhdeneuvonnan jonot ainakin kuukauden

Parisuhdeneuvontaa kaipaavat pariskunnat joutuvat jonottamaan palveluita Hämeenlinnassa ainakin kuukauden, yleensä kaksi.

Hämeenlinnan kunnalliseen perheneuvolaan on tällä hetkellä 1-2 kuukauden jono. Aika-arvion vaihtelu johtuu siitä, että kaikkein pahimmista ongelmista kärsivät saavat apua nopeimmin. Kiireellisimpiä tapauksia ovat esimerkiksi perheet, joissa on väkivallan uhkaa, tai joissa on vauva.

Perheneuvolan palvelut on suunnattu perheille, joilla on kotona asuvia lapsia.

Perheneuvolan johtava perheneuvoja Heikki Sillanpää sanoo, että jonot ovat monen tekijän summa.

– Avun tarve lisääntyy, mutta palveluiden määrä ei. Onhan se selvä, että jonoja syntyy.

Kirkon ylläpitämään perheasiain neuvottelukeskukseen on myös vähintään kuukauden jono. Se tarjoaa neuvontaa lapsettomille pariskunnille sekä niille, joilla on jo aikuisia lapsia.

– Ihmisten avuntarve määritetään tapauskohtaisesti. Ei ole varsinaista nyrkkisääntöä, että tietyntyyppinen ongelma oikeuttaisi nopeampaan apuun kuin toinen. Kaikki avuntarvitsijoiden ongelmat otetaan vakavasti, sanoo vastaanottosihteeri Rauni Kaunisto perheasiain neuvottelukeskuksesta Hämeenlinnasta. (HäSa)

Päivän lehti

31.5.2020