Uutiset

Parvekesurmaaja todettiin syyntakeiseksi

Avovaimonsa taposta syytetty vuonna 1962 syntynyt hattulalainen mies on todettu mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi tekoihinsa.

Miehen syytetään aiheuttaneen viime vuoden kesäkuussa Katinalassa avovaimonsa putoamisen seitsemän metrin korkeudelta kerrostaloasunnon parvekkeelta. Nainen kuoli vammoihinsa välittömästi. Putoamista edelsi naiseen kohdistunutta pahoinpitelyä ja riitelyä. Mies on tuomittu avovaimoonsa kohdistuneesta pahoinpitelystä myös aiemmin.

Sekä uhri että epäilty olivat voimakkaasti päihtyneitä tapahtuman aikaan, mutta syyttäjä katsoo, että miehen olisi tullut mieltää putoamisen johtavan naisen kuolemaan. Syyttäjän mielestä kyse oli tahallisesta teosta ja miehelle vaaditaan ensisijaisesti ehdotonta vankeustuomiota taposta.

Puolustuksen mukaan mies ei muista humalatilansa takia tapahtumia kovin yksityiskohtaisesti, mutta vahinkoon viittaa, että tapahtuman kaksi todistajaa eivät kuulleet naisen huutavan apua. Puolustuksen mukaan mies tulisikin tuomita tuottamuksellisesta teosta alle kahden vuoden vankeuteen, mikä käytänössä tarkoittaisi miehen vapauttamista.

Syytetty on ollut vangittuna viime vuoden heinäkuusta lähtien. Käräjäoikeus julistaa tuomionsa asiassa 31. maaliskuuta. (HäSa)

Päivän lehti

27.10.2020

Fingerpori

comic