Uutiset

Paukku olisi tarvinnut sankarin

Hämeenlinnan Paukku kärsi helatorstaina niukan tappion Hämeensaaressa Hyvinkään Tahkoa vastaan pesäpallon miesten suomensarjassa. Tahko oli sateisessa ja viileässä säässä parempi lukemin 0–1 (4–4, 1–2).

Koko ottelun ajan joukkueet etenivät tasatahtia ja toisella jaksolla juoksut olivat todella tiukassa. Hyvinkääläiset onnistuivat ratkaisemaan ottelun edukseen lopulta toisen jakson kolmannessa vuoroparissa.

– Tällaista tämä joskus on. Nämä ovat näitä yhden juoksun pelejä. Meillä kokoonpano elää hieman koko ajan, mutta ei se tänään ottelua ratkaissut. Hyvin tasaista oli, Paukun pelinjohtaja Ilkka Surakka pohti.

”Vähän lapasia olimme”

Hämeenlinnalaiset pääsivät toisen jakson tappiotilanteessa lopulla yrittämään muutaman kerran kotiutusta. Yksi juoksu syntyi, mutta se ei riittänyt enää voittoon.

– Sisäpelissä olimme tänään vähän lapasia. Epäonnistuimme etenkin nollapalokotiutuksissa. Kaverikin oli kyllä hyvä, Surakka arvioi.

Paukun tehokkaimpina pelaajina ottelussa kunnostautuivat Timo Niemi-Nikkola kolmella lyödyllä juoksulla ja Antti Väistö yhdellä lyödyllä ja yhdellä tuodulla juoksulla.

Pelinjohtaja Surakka nosti esiin myös ulkopelin suorituksia.

– Matti Asunmaa ja Valtteri Ketonen olivat hyviä etukentällä. Kukaan joukkueesta ei kuitenkaan oikein noussut muiden yläpuolelle. Sitä olisi tänään tarvittu.

Kostea ilma toi peliin oman lisämausteensa.

– Vesisade vaikuttaa lyömiseen etenkin silloin, kun nostetaan tolppaa, Surakka selvitti.

Ulkopeli menee eteenpäin

Tappiosta huolimatta Surakka näki joukkueensa otteissa myös ilonaiheita.

– Nousimme ottelun sisällä monta kertaa hyvin takaisin peliin. Ulkopelimme oli myös hyvää, emmekä antaneet vastustajalle montaa juoksua.

Pelinjohtaja iloitsi erityisesti kehityksestä, joka oli nähtävissä myös torstain pelissä.

– Pelimme menee koko ajan eteenpäin. Etenkin ulkopeli on parantunut, Surakka kiitteli.

Paukku majailee tällä hetkellä suomensarjan etelälohkon kolmosena. Joukkue taistelee pisteistä seuraavan kerran ensi tiistaina vieraskentällä Vihdin Palloa vastaan. (HäSa)

Asiasanat