Uutiset

Paukku otti vihdoin kolmen pisteen voiton

Hämeenlinnan Paukun pelaajat ja valmentajat ottivat ilon irti lauantaina Hämeensaaren kentällä, kun naisten Ykköspesiksen ottelu Jalasjärven Jalasta vastaan oli päättynyt.

Iloon oli hyvä syy: Paukku otti ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa sarjakauden kymmenennessä ottelussaan. Se nujersi vastustajansa kummallakin jaksolla juoksuin 4–3.

– Jännittävä peli. Pelasimme nyt hyvin, kauden parastamme. Joukkueelta putosi nyt iso apina selästä, kun saimme ensimmäisen kolmen pinnan voiton, sanoi Paukun omiiinsa tyytyväinen pelinjohtaja Toni Ojala.

Paukku aloitti terävästi sekä sisällä että ulkona. Se johti avausjaksoa kahden vuoroparin jälkeen 4–0. Heidi Vulli (1/2) kotiutti ensimmäisessä sisävuorossa Fanni Kanervan (0/2) ja Stina Parantainen (1/1) Vullin. Toisessa vuoroparissa Iida Järvinen (3/0) löi kotiin sekä Kanervan että Sohvi Korhosen.

Tiukaksi kuitenkin vielä meni. Jalasjärvi nousi juoksun päähän ja se sai aikaan vielä palottoman ajolähtötilanteen. Paukun ulkokenttä kuitenkin kesti mestarillisesti lukkaroineen Anni Heikkilän johdolla.

Toisella jaksolla Paukun Jonna Luopan (2/0) läpilyönti kakkospuolelta toi kaksi juoksua, kun Heidi Vulli ja Outi Aho juoksivat kotipesään. Senni Korhonen lisäsi kotijohtoa kotiutettuaan Parantaisen.

Jalasjärvi nousi vielä kerran rinnalle, mutta se ei riittänyt. Paukun voittojuoksun sivalsi jokerilyöjä Järvinen ja kotiin juoksi Essi Leppänen. Neljän aloittavalla sisävuorollaan Paukuin tiivis ulkopeli sai hedelmänsä, kun vieraat eivät saaneet rakennettua hyvää tilannetta.

Toni Ojalan mukaan Paukku teki otteluun radikaalin muutoksen. Se hyökkäsi nyt kolmella kärjellä ja taktiikka onnistui.

– Valmennukseemme kuuluvalle Jari Luopalle on nostettava hattua. Muutos oli hänen ideansa. Pelinjohtajatkin onnistuivat noudattamaan taktiikkaa. Sekä sisällä että ulkona pelasimme nyt rauhallisesti. Tytöt pelasivat nöyrästi niin kuin oli sovittu. Saimme rakennettua myös hyvin tilanteita, hän kehui.

Paukulla oli lauantaina 17 kolmostilannetta, kun Jalasjärvellä niitä oli 13.

Kotijoukkueen lukkari Anni Heikkilä oli erinomainen. Hän onnistui myös kärkilyönneissään sataprosenttisesti (6/6). Paukun ykköspalkinnon ansaitsi ykkösvahti Senni Korhonen ja kakkospalkinnon kakkoskoppari Ellinoora Ojala, jotka hoitivat hommansa mallikkaasti myös sisäpelissä.

Jalaksen palkitut olivat ykkösvahti Susanna Ojala (1/0) ja kunnarinkin kiertänyt kolmoskoppari Roosa Pakkala (1+1/1).

Paukku jatkaa Ykköspesistä Hämeensaaressa ensi lauantaina kello 17 Porin Pesäkarhujen kakkosjoukkuetta vastaan.

– Tarkoituksemme on pleatava voittavaa pesistä ja mennä eteenpäin peli kerrallaan. Jos ei oteta kolmen pinnan voittoa, niin sitten kahden pinnan voitto, Ojala tuumi. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

6.6.2020