Uutiset

Paukku tauolta voitokkaana

Paukun miesten pesäpallon suomensarjajoukkue palasi kesätauolta täynnä tulta ja tappuraa. Se pyöritti sarjajumbo Pomarkkua ensimmäisellä jaksolla mennen tullen.

– Lähdimme tauon jälkeen avaamaan peliämme. Se onnistuikin hyvin alussa. Pelimme lähti rullaamaan hyvin. Jotenkin tuntuu taas siltä, että me kaipaamme peliimme läpilyöntejä. Eihän pelimme saisi perustua siihen, mutta niin se taitaa vaan tällä hetkellä olla, jutteli Paukun 3-vahti Lasse Vartiainen (5 lyötyä/4 tuotua) pelin tauottua.

Vartiainen antoi omalla kakkospuolen läpilyönnillään alkutahdit Paukun murskaavalle 16–0-jaksovoitolle.

– Yritän sitä lyöntiä joka pelissä kerran. Kerran kesässä se näköjään onnistuu. Harmi vaan, että pallo osui muuntajaan enkä saanut kierrettyä kunnaria. Ei sillä niin väljä ollut, naureskeli Vartiainen.

Tauolla kaikki muuttui

Ensimmäisellä jaksolla vain kaksi kolmostilannetta rakentanut Pomarkku tuli toiselle jaksolle täysin uudella sykkeellä. Se tuplasi heti ensimmäisen vuoroparin aloittavallaan kolmostilanteensa ja löi niistä peräti viisi juoksua. Jokerikotiuttaja Juha-Pekka Pärkön (1+3/1) ajolähdössä 2-pesän taakse suuntautuneelle läpilyönnille Paukun ulkokenttä ei voinut yhtään mitään.

Matti Asunmaan (1+2/3) ja Ville Peltosen (1/2) lyömät kavennusjuoksut antoivat uskoa Paukun noususta, mutta toisin kävi. Seuraavat vuoroparit olivat molempien joukkueiden osalta kuin tenavapesistä. Vasta viimeisen tasoittavallaan Paukku rakensi hyvin tilanteita ja tuli Markus Soveliuksen (3/1) ja Timo Niemi-Nikkolan (5/1) lyönneillä jo juoksun päähän. Siihen kotijoukkueen kiri kuitenkin tyssäsi.

– Tauolla nollattiin tilanne. Kaveri löi muutaman hyvän lyönnin. Me emme jostain syystä saaneet draivia päälle. Olihan meillä lopussa vielä paikat tasoihin, mutta ei ihan kiri riittänyt, kertasi Vartiainen toisen jakson tapahtumia.

Ratkaisu superissa

Supervuoroparissa Paukku palasi omalle hyvälle tasolleen ja paukutti aloittavallaan viisi juoksua. Alkutahdit takoi jälleen Vartiainen, jonka välilyönti lipsahti Pomarkun kopparin räpylästä kahden juoksun arvoisesti.

– Lähdin hakemaan välilyöntiä. En kyllä ihan ajatellut, että koppari ei saa palloa kiinni. Joskus vaan lähtee niin kovia, että niitä ei pysty ottamaan, jatkoi Vartiainen pilke silmäkulmassa.

Palkintoraadin unohtama Vartiainen oli lopulta tyytyväinen kahteenkin sarjapisteeseen, vaikka enemmänkin oli tarjolla.

– Pomarkku oli ensimmäisellä jaksolla aika heikko. Etukäteen ajattelimme, että Pomarkku on päävastustajiamme, joista omalla hyvällä pelillä pitää voittoja ottaa. Vastustaja näytti, että ilmaiseksi tässä sarjassa ei pisteitä saada. Voittoon täytyy olla tyytyväinen, vaikka kolme pistettäkin olisi tietenkin maistunut, jutteli Vartiainen. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

29.9.2020

Fingerpori

comic