Uutiset

Paukku ykköspesiksen kuudes

Paukun naiset päättivät ykköspesiskautensa lauantaina voittamalla Kankaanpään tuulisella Hämeensaaren kentällä 1–0 (3–3, 4–3). Nuori joukkue päätyi kymmenen joukkueen sarjassa lopulta mukavasti kuudenneksi.

– Tämä oli oikeastaan meidän kautemme pienoiskoossa. Hyviä suorituksia seurasi muutama epäonnistuminen. Hienosti väänsimme kuitenkin lopussa tarvittavat juoksut, jutteli Paukun pelinjohtaja Toni Ojala.

Kankaanpäätä vastaan Paukun tytöistä kunnostautuivat etenkin lukkari Fanni Kanerva ja kakkospolttaja Anni Heikkilä. Kanerva sekoitti monipuolisella lukkaroinnillaan ja muutamalla huikealla tolpallaan vastustajan pelaamista kerta toisensa jälkeen. Lisäksi Kanerva onnistui Elli Kauppisen tavoin kaikissa kärkilyöntiyrityksissään.

Pelin näyttävin suoritus oli kuitenkin kolme juoksua tuoneen Heikkilän polttolinjassa suorittama syöksykoppi, joka esti Kankaanpäätä voittamasta tasaista avausjaksoa.

Paukulta puuttui eri syistä ottelusta useampikin avauskokoonpanon pelaaja. Joukkue puristi kuitenkin toisella jaksolla tarvittavat juoksut, vaikka etenkin etenemispuolella oli huomattavaa vajausta.

Ojala kehui estoitta ison kehitysaskeleen ottaneita nuoria pelaajiaan ja yhteistyötä Tampereen superpesisjoukkueen kanssa.

– Parantainen (Stina) ja Vulli (Heidi) toivat joukkueeseemme kokemusta etenkin ulkopeliin. Nostan hattua myös nuorille pelaajillemme, jotka ovat tehneet hienoa työtä. Viime kauteen verrattuna tytöt ovat ottaneet valtavan loikan eteenpäin niin kuin Kanerva tässä pelissä osoitti. HäSa

Asiasanat