Uutiset

Paukulle piste Porilta

Hämeenlinnan Paukun naiset eivät pystyneet kohentamaan asemiaan Ykköspesiksen sarjataulukossa vaan jatkavat toiseksi viimeisenä kärsittyään kirvelevän tappion Porin Pesäkarhujen kakkosjoukkueelle. Kaksi sarjapistettä matkasi länsirannikolle pitkän kaavan mukaan 2–1 (5–4, 1–6, 0–0, 3–2).

Ensimmäinen jakso oli kotijoukkueen ulkopelin osalta ratkaisevissa paikoissa virheiden sävyttämää. Pori sai lahjapinnoja lukkari Anni Heikkilän väärillä, Eveliina Vartiaisen räpylän kovalevystä ja Marjukka Mäkisen huonosta polttoheitosta Heikkilän jalkoihin.

– Kaveri teki yhden juoksun ja neljä me annoimme heille. Muutama pinna tuli suoraan käsistä ja niitä ennen olimme jo heitelleet Porille tilanteet. Väärillä tullut ei mielestäni ollut kuitenkaan annettu juoksu, vaikka se ehkä katsomoon siltä näyttikin. Lukkarin pitää syöttää rajoilla. Jos et anna yhtään vapaataivalta koko kesänä, olet syöttänyt liian kiltisti, puolusti Paukun pelinjohtaja Toni Ojala nuorta lukkariaan, joka virheidensä ohella haki muutaman kerran hyvin Porin pieniä lyöntejä ja teki niistä tärkeitä paloja.

Paukun sisäpelin onnistuja ensimmäisellä jaksolla oli Maija Rinnetie, jonka painuva lyönti yllätti Porin kolmoskoppari Anna Sävelän kolmen juoksun arvoisesti. 

– Maijan lyönti taakse oli erinomaisen hyvä, vaikka koppari tekikin siinä pienen virheen. Harmitti vaan, että emme saaneet sen jälkeen omaa sisäpeliämme toimimaan. Paikat meillä oli tulla tasoihin, manasi Ojala jakson loppua.

Toisella jaksolla Mäkinen kotiutti kahdesti Vartiaisen kotipesän turvaan. Ensin onnistui kakkospuolen pussinpohja ja sitten Mäkisen bravuuri – kääntövarsi ykkösrajaan. Kun vielä Fanni Kanerva yllätti Porin takakentän kahden lyönnin arvoisesti ja muutama lahjapinnakin kopsahti kotijoukkueen laariin, jaksovoitto oli Ojalankin mukaan selvää pässin lihaa.

– Tulimme hyvin peliin mukaan. Ilme oli sellainen, että emme anna taas valua hiekan käsistä. Me osaamme pelata hyvin johtoasemassa. Pelimme vapautuu, jos saamme muutaman pinnan eteen. 

Tuloksettoman supervuoroparin jälkeen Paukku teki kotiutuslyöntikisassa kaksi juoksua Mäkisen ja Rinnetien onnistuessa mailan varressa. Porilaiset olivat kuitenkin tehneet hyvin kotiläksynsä. He yllättivät Paukun ulkokentän kahdesti hyvällä näpyllä ja Anni Lindholmin tarkalla kakkospuolen puhkaisulla.

– Ensimmäisessä ulkopelaajamme oli hyvin tilanteessa mukana. Toinen oli hyvä lyönti. Kolmas näytti myös hyvältä lyönniltä, jonka olisi saanut kiinni vain syöksymällä. Onneksi peli loppui tuollaiseen lyöntiin. Piste tästä pelistä oli meille kaikesta huolimatta tärkeä, summasi Ojala. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

3.12.2020

Fingerpori

comic