Uutiset

Paukulle tärkeä vierasvoitto

Hämeenlinnan Paukku kasvatti jälleen lauantaina pistepottiaan naisten ykköspesiksessä. Aivan hämeenlinnalaisten kintereillä sarjataulukossa majailevat Porin Pesäkarhut kaatui kotikentällään Paukun käsittelyssä jaksoin 0–1 (2–2, 1–2).

Hyvien ulkopelijoukkueiden taistossa juoksut jäivät vähiin. Muutenkin ottelu oli hyvin tasainen, mutta ratkaisevilla hetkillä Paukku oli vahvempi.

Paukun pelinjohtajan Toni Ojalan mukaan, joukkue keskittyi ottelussa erityisesti juuri ulkopeliin, joka on joukkueella toiminut tällä kaudella mainiosti.

– Meillä oli ottelussa pieniä teemoja. Tavoitteemme oli esimerkiksi pitää vastustajan Minttu Vettenranta ja Juulia Salonen mahdollisimman vähillä tilanteilla, sillä he ovat lyöneet heille suurimman osan juoksuista. Onnistuimme myös hienosti, sillä Salonen ei lyönyt yhtään ja Vettenranta löi vain yhden, Ojala kertoi.

Pelinjohtaja oli tyytyväinen myös siihen, että joistakin kokoonpanomuutoksista huolimatta Paukku onnistui ottamaan voiton tärkeässä ottelussa.

– Sarjataulukossa on aika monta joukkuetta muutaman pisteen sisällä. Kaikki pisteet ovat tärkeitä jatkon kannalta, vaikka tästä ottelusta nyt yksi liitolle menikin. Olimme ensimmäisellä jaksolla tappiolla, mutta sitten teimme hyvän nousun. Mäkisen Marjukka (3/0) löi hyvin kolmannen tasoittavalla ja pääsimme tasoihin. Se oli sellainen ratkaisun paikka.

Hämeenlinnalaisista pisteitä ottelussa tekivät Mäkisen lisäksi Mari Koskinen (1/0), Sanni Järveläinen (0/1), Eveliina Vartiainen (0/1), Outi Aho (0/1) ja Anni Heikkilä (0/1).

– Heikkilän Anni pelasi lukkarina hyvin. Siitä kertoo se, että vastustajan tilanteet pysyivät vähäisinä. Myös Aino Ala-Kauhaluoma tuli nuorena pelaajana vastuulliselle paikalle ja hoiti hommansa hienosti, Ojala kehui.

Keskiviikkona Paukulla on jälleen edessään tasainen ottelu, kun joukkue kohtaa vieraissa Jalasjärven Jalaksen.

– Varmasti ollaan tiukoilla myös siinä pelissä. Hyvää tässä on se, että olemme pystyneet kääntämään voitoksi näitä tiukkojakin pelejä, toisin kuin alkukaudesta. Ehkä tässä on joukkue kasvanut ja uskomme, että pienestä sillastakin voimme nousta voittoon, Ojala sanoi. häsa

Asiasanat

Menot