Uutiset

Paukun miehille tappio vahvan PuMun kotikentällä

Hämeenlinnan Paukun miesten joukkue taisteli hyvin, mutta ei yltänyt voittoon saakka pesäpallon suomensarjan keskiviikon Helsingin ottelussaan. Etelälohkon kärkijoukkue Puna-Mustat oli parempi jaksoin 2–0 (4–3, 7–2).

Tappiosta huolimatta Paukku esiintyi edukseen kovan vastustajan areenalla. Varsinkin avausjakso oli tasaista vääntöä.

– Löimme ottelun alussa hyvin ja johdimme peliä alussa pitkään. Toinenkin jakso pysyin pitkään tasaisena. PuMun voitto ei ollut kuitenkaan mikään suuri yllätys, mutta kyllä meillekin jäi ihan positiivinen fiilis pelistä, sanoi Paukun pelinjohtajana tällä kertaa häärinyt Lasse Vartiainen.

Paukun parhaana palkittiin joukkueen kapteeni Ville Peltonen. Myös C-juniorit Samu Kivinen, Aarne Hurme ja Veikka Vuori ylsivät hyvään esitykseen.

– Ville Peltonen löi muun muassa kunnarin ja herätteli porukkaamme vahvasti varsinkin toisella jaksolla. Nuorista pojista parhaiten onnistui Samu Kivinen, joka pelasi ensimmäisen täyden pelinsä ulkokentällä, Vartiainen kertoi.

Juoksuja Paukulle löivät Ville Peltonen (1+1/1), Tom Roos (2/0) ja Ari Hakulinen (1/0). Tilastojaan kaunistelivat myös juoksuja tuoneet Valtteri Ketonen (0/3) ja Markus Sovelius (0/1).

Paukku jatkaa sarjaotteluitaan sunnuntain kotiottelullaan Riihi-Pesistä vastaan. Naapurikaupunkien joukkueiden kamppailu pelataan Hämeensaaren kentällä kello 14.

Asiasanat