Uutiset

Paukun naisilla riittää urakoitavaa Ykköspesiksessä

Hämeenlinnan Paukun naisilla on kovat piipussa sunnuntaina käynnistyvässä Ykköspesiksessä. Toni Ojalan luotsaama joukkue on asettanut tavoitteekseen vähintään sarjapaikan uusimisen, joka tarkoittaa tänä vuonna kahdeksan joukkueen lohkossa kahden sakkiin yltämistä.

– Lohkon puolivälieriin menee neljä parasta, mutta siitäkin pitää vielä petrata, mikäli mielimme jatkaa ensi kaudellakin Ykköspesiksessä. Ensi kaudella ykkönen muuttuu neljän lohkon sarjasta kahdeksan joukkueen valtakunnalliseksi sarjaksi ja suomensarjasta kootaan neljän lohkon uusi sarja, Ojala muistuttaa.

Paukku aloittaa kauden sunnuntaina vierasottelulla helsinkiläistä Roihua vastaan. Joukkueen kotiavaus on vuorossa ensi keskiviikkona, jolloin Hämeensaareen saapuu lohkon koviin lukeutuva Turku Pesis.

– Turku on uusi joukkue lohkossamme, mutta Superpesisseurana sillä on todennäköisesti kova joukkue myös ykkösessä. Lohkomme suurimmat suosikit ovat kovia vahvistuksia hankkinut Vihdin ykkösjoukkue ja Lappeenrannan kakkonen. Vihtiä vahvistaa muun muassa kokenut Satu Yli-Hirvelä, joka on Superpesiksen kauden 2009 etenijäkuningatar, Ojala sanoo.

Hyvä harjoituskausi
Paukku on valmistautunut hyvin alkavaan sarjakauteen. Joukkueen runko harjoitteli yhdessä jo syksyllä.

– Tavallisesti yhteistreenit on aloitettu vasta vuodenvaihteessa, mutta nyt teimme töitä pienellä porukalla jo syys-lokakuun tietämissä. Harjoitusotteluitakin olemme pelanneet enemmän kuin aiemmin, Ojala kertoo.

Toista kauttaan Paukun pelinjohtajana häärivä Ojala on tyytyväinen Paukun ilmeeseen.

– Meillä on ihan hyvä joukkue ja valmennuspuolellakin asiat ovat reilassa. Apunani valmennuksessa häärivät Hämeenlinnaan palannut Jari Luopa ja voimaharjoittelusta vastannut Jukka Moberg.

Paukun kokoonpanossa on 17 pelaajaa, joista osa pelaa myös seuran B-tyttöjen Superpesisjoukkueessa ja maakuntasarjan joukkueessa.

– Porukassa uusia pelaajia ovat muun muassa Hyvinkään Tahkosta tulleet Aino Käyhkö, Katju Selkälä ja Niina Vierimaa. Myös Vantaalta siirtynyt Katja Urpalainen on uusia kasvojamme. Nuorista odotan paljon Outi Aholta, Petra Jokivallilta ja vielä C-junioreiden kirjoissa olevalta Minna Varikselta, Ojala luettelee.

Tyttöjen joukkue hankkii kokemusta
Paukulla on tänä kesänä myös joukkue B-tyttöjen Superpesiksessä. Myös tämän joukkueen valmennuksesta vastaavat Jari Luopa (pelinjohtaja) ja Toni Ojala.

Paukku pelasi ensimmäisen ottelunsa maanantaina Jyväskylässä. Joukkue hävisi Jyväskylän Pesikselle jaksoin 2-0.

– Tyttöjen joukkueessa emme tuijota ensisijaisesti sijoituksia ja numeroita, vaan pyrimme hankkimaan kokemusta tuleville vuosille, Ojala sanoo. (HäSa)