Uutiset

Paukun naisilla vahva alku pudotuspeleissä

Paukun naiset avasivat suomensarjan lohkovälierät voitolla Turku-Pesiksestä. Hieman nihkeän alun jälkeen kotijoukkue sai pelinsä rullaamaan ja otti tiukan otteen jatkopaikasta 2–0 (5–2, 13–1) -voitolla.

Turku oli hankkinut otteluun riveihinsä kokeneen Eeva Kettusen. Paukussakin aikoinaan mainetta niittänyt Kettunen saapui peliin vasta 10 minuuttia ennen ottelun alkua. Se ei voinut olla näkymättä hänen peliesityksessään.

Sanni Carlson (1+4/4) löi Paukun avausjakson ensimmäiset kaksi juoksua Kettusen jalkojen välistä. Lisäksi Marjukka Mäkisen (4/0) ja Laura Surakan (4/1) kotiutukset pomppivat Kettusen räpylästä minne sattui.

– Se oli hyvin sijoitettu lyönti, mutta aika pom-pom-pallo. Tällä kertaa kävi tuuri, mutta kaikki lasketaan, kommentoi Carlson läpilyöntiään.

Toisella jaksolla Carlson jatkoi tehokkaana mailan varressa. Heti jakson alussa hänen painuva kumuransa livahti Turun 3-kopparin räpylän alta maisemiin. Sanni Järveläinen (0/3) ja Eveliina Vartiainen (0/2) kipittivät kotiin Carlsonin tuulettaessa kunnaria kolmosella.

– Se oli selkeä kopinnostolyönti, joka kimposi läpi. Tänään kävi lyönneissä myös tuuri, jutteli 100 % tehoilla (10/10) kärkilyönneissään onnistunut 1-vahti.

Onnistuneen sisäpelinsä lisäksi Carlson oli totutun tehokas myös ulkopelissään.

– Pelaamineni oli terävämpää kuin aiemmin. Lataus oli kova, kun nämä tiukemmat pelit alkoivat.

Paljon …onnistujia

Paukun joukkue oli lauantaina täynnä onnistujia. Mäkinen ja Surakka nakuttivat tylyjä kotiutuksia milloin saumoista, milloin koppareiden edestä. Kotiutuksissaan onnistuivat myös Terhi Mantila (2/4), Maija Rinnetie (1/1) ja Anni Heikkilä (1/1). Lisäksi Anna Knuuttila (0/1) ja Ellinoora Ojala (0/1) saivat nimensä tehotilastoihin.

Paukun pelinjohtaja Mikael Mantila olikin tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

– Ihan hyvät fiilikset pelistä jäi. Meidän kokenut kaartimme Mäkisen ja Carlsonin johdolla näytti mallia, miten näitä kovia pelejä pelataan.

Joukkueet pelaavat toisen osaottelun heti sunnuntaina Turussa. Tarvittaessa jatkopaikka ratkaistaan keskiviikkona Hämeenlinnassa.

Mantilalla oli selvä resepti seuraavaan otteluun valmistautumiseen.

– Totta kai meidän on tarkoitus katkaista sarja heti toisessa pelissä. Tästä hyvät palautumiset ja makaronilaatikkoa naamaan. Huomenna on kuitenkin taas uusi peli. Hyvät lyönnit tarvitaan, että voitto tulee kotiin

– Täysin nollasta lähdetään sunnuntain peliin. Meidän pitää pelata hyvin suoritus kerrallaan, jos aiotaan Turussa voittaa, summasi puolestaan Carlson. (HäSa)

Asiasanat