Uutiset

Paukun naisille niukka tappio

Hämeenlinnan Paukku kärsi kirvelevän 2–0-tappion Roihuvuoren Roihun kakkosjoukkueelle pesäpallon naisten Suomensarjan ottelussa lauantaina Helsingissä. Hämeenlinnalaiset taipuivat kummallakin jaksolla niukkaan yhden juoksun tappioon: 1–0 ja 4–3.

– Meille tarjottiin pinnoja, mutta ei kelvannut. Ei ollut suurta urheilujuhlaa kummaltakaan joukkueelta, mietti Paukun valmentaja Jari Luopa.

Paukun runkopelaajiin kuuluvan Maija Rinnetien loukkaantuminen jo alkuverryttelyssä sotki joukkueen pasmoja. Rinnetie satutti selkänsä ja hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin.

– Ei pelimme olisi saanut siitä mennä kuitenkaan näin paljon sekaisin, mutta meni kuitenkin, Luopa tuumi.

Inka Kuuras-Tuohimaa (ykköspalkittu), Jenni Loikkanen ja Jonna Luopa löivät Paukun juoksut. Heidi Nieminen (kakkospalkittu), Elviira Levä ja Essi Elomaa olivat tuojia.

Paukun naiset jatkavat sarjaa heti sunnuntaina, kun Mynämäki tulee Hämeensaareen vieraaksi. Ottelu alkaa kello 16. (HäSa)

Asiasanat