Uutiset

Paukun tytöt maksoivat oppirahoja Raumalla

Hämeenlinnan Paukun B-tytöt eivät onnistuneet lunastamaan Superpesiksen ylemmän jatkosarjan avauspisteitä vielä torstaina Raumallakaan. Kotijoukkue Fera oli tehokkaampi ja otti voiton kokemuksella lukemin 2–0 (8–1, 6–3).

Ensimmäisellä jaksolla Paukulla ei ollut juuri sanan sijaa. Muun muassa Heini Viitanen (2/2) ja Susanna Uusitalo (1/2) takoivat juoksuja toisen vuoroparin aloittavalla vuorolla, jonka jälkeen Rauma johti jo 7–0. Jakson loppuun Iida Järvinen sai Senni Korhosen lyönnistä Paukun juoksutilin auki.

Toinen jakso oli tasaisempi, kunnes Fera pääsi tekemään viisi juoksua kolmannen lopettavalla. Henna Suomisen kunnari katkaisi Paukun henkisen selkärangan.

Pelinjohtaja Toni Ojala sanoo ongelmien lähteneen ykköslyönneistä.

– Tämä meidän pelaaminen on tällä hetkellä oppimista. Ykköslyönnit eivät osuneet tänään ruutuun. Viimeiset vaihdot eivät pudonneet kopiksi tai jäivät etukentälle, Ojala harmittelee.

– Toisella jaksolla peli oli jo ok, mutta meillä ei vielä ihan riitä taso näitä sarjan kärkijoukkueita vastaan. Ei tässä auta pitää päätä pensaassa vaan harjoitella ja pelata näitä pelejä.

Positiivinen asia Ojalan mielestä on kuitenkin se, että Paukku oli taas ihan hyvin pelissä mukana välillä.

– Ei tässä mitään heittopusseja onneksi olla.

Paukun tytöt matkustavat seuraavaksi ensi torstaina lohkon kärkijoukkueen vieraaksi Hyvinkäälle. Joukkueet kohtasivat jo alkusarjassa. Tuolloin Hyvinkäää oli parempi tennislukemin 6–2, 6–1.

Asiasanat

Päivän lehti

26.1.2020