Uutiset

Paukun tytöt päättivät voittoon

Hämeenlinnan Paukku päätti B-tyttöjen Superpesiksen kautensa makeaan voittoon, kun se nujersi Jyväskylän ykkösjoukkueen 1-0 (3-3, 2-1) maanantaina Hämeensaaren kentällä.

-Molemmat joukkueet pelasivat nyt hyvää ulkopeliä. Sen takia pinnat olivat tällaiset perinteiset, selvitti Paukun tyttöjen tyytyväinen pelinjohtaja Jari Luopa.

Voittonsa ansiosta Paukku nousi B-lohkossa viidenneksi. Jatkopaikkaa ei tullut, mutta sijoitus oli lopulta tavoitteen mukaisesti sarjan keskikastissa.

-Meillä oli täksi kaudeksi kehittymistavoite. Viimeiset seitsemän ottelua joukkue pelasi sillä taitotasolla, johon se pystyy. Olen äärettömän tyytyväinen tähän kauteen, Luopa sanoi.

Kolmospolttaja Heidi Nieminen palkittiin Paukusta ykköspalkinnolla. Hän löi yhden juoksun. kakkospalkinnon sai mainiosti lukkaroinut Aliisa Aakula, joka pelasi yhden kesän parhaista lukkaripeleistään. Juoksuja Paukulle löivät vielä Petra Jokivalli ja Jenni Loikkanen. Kaksi juoksua tuli vastustajan harhaheiton avittamana. (HäSa)