Uutiset

Mielipide: Kirjattomuus ei palvele oppilaita

Tässä opiskellaan yleistyneeseen tapaan – kirjattomasti – kaksi vuotta sitten Iittalan yhtenäiskoulussa.

Vanessa Valkama kirjoitti Hämeen Sanomissa 30.9.2018, kuinka oppimateriaalit vievät peruskoulujen menoista vain murto-osan. Opettajana olen kuitenkin huomannut sen olevan ensimmäinen, josta leikataan koulujen budjeteissa.

Opetussuunnitelman uudistaminen on tuonut lisäpaineita kouluille uudistaa opetusmateriaaliaan. Monessa koulussa onkin hankittu paljon sähköisiä välineitä, joilla voidaan hyödyntää myös virtuaalisia oppimisympäristöjä.

Suomalaisen koulujärjestelmän suurimmat valtit ovat laadukas opetus sekä laadukkaat opetusmateriaalit.

Oppikirjat tukevat hyvin opetussuunnitelman tavoitteita ja oppikirjoja on ammattitaitoinen työryhmä työstänyt monta vuotta ennen kuin ne tulevat markkinoille.

Tämä työryhmä miettii sisältöjä, erilaisia tehtäviä ja ovat huolella pohtineet eri ratkaisuja, jotka tukevat myös erilaisia oppijoita. Se, että opettaja yksin työstää materiaalia oppilaiden kanssa voi pahimmassa tapauksessa johtaa hyvin yksipuoliseen ja sisältököyhään nippuun monisteita, jotka eivät millään tasolla tavoita opetussuunnitelman tavoitteita, saati tue oppilaan kehitystä.

Oppimateriaalin työstäminen ei myöskään kuulu opettajan tehtäviin, vaikkakin moni opettaja tekee lisämateriaalia oman opetuksensa tueksi.

Monissa Kanta-Hämeen kouluissa, joissa on päädytty oppikirjattomaan opetukseen, on keskitytty budjettisäästöihin pedagogiikan kustannuksella. Rehtorit ja koulutoimenjohto ovat jo kauan sitten unohtaneet, minkä takia he ovat työssään – koulu on oppilaita varten, ei toisinpäin.

Kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä kirjoittaakin blogissaan (23.9.2017): ”Oppikirjojen poistaminen on vastuutonta, koulun seinien kaataminen typerää.”

Olen vieraan kielen lehtori, eikä kirjattomuus mielestäni palvele millään tasolla oppilasta, varsinkaan yläkoululaista, jolla saattaa motivaatiokin olla hieman hukassa.

Vieraan kielen luokassa voi olla hyvinkin eritasoista oppijaa. Joku on asunut ulkomailla tai on muuten lähes natiivi, toisella on lukivaikeus, hahmotushäiriö ja/tai jokin muu oppimisvaikeus.

Miten oppikirjattomuus tai tehtävien vihkoon kopioiminen palvelee erityisen tuen tarvitsevaa oppijaa? Eikö koulun pitäisi edistää oppimista eikä vaikeuttaa sitä?

Mielenkiintoista oli lukea artikkelissa mainittujen Kanta-Hämeen eri kuntien oppimateriaalien kokonaisbudjetteja.

Eräässä kantahämäläisessä kunnassa on luovuttu vieraiden kielten tehtäväkirjoista, koska piti säästää. Kuitenkin samana vuonna koko kahdeksas vuosiluokka vietiin päiväksi Heurekaan osana ilmiöpohjaista oppimista.

Toivon sydämeni pohjasta, että nämä yläkoululaiset oppivat tällä päivän Heurekan retkellä enemmän kuin koko vuoden kielten tunneilla. Muutenhan tuossa päätöksessä ei ollut mitään pedagogista pohjaa.

Toisessa Kanta-Hämeen koulussa ei perusteta kotitalouden valinnaisaineryhmiä, vaikka siihen olisi mahdollisuus, koska oppimateriaali (ruoka) on niin kallista.

Miten kukaan rehtori tai koulutoimen johto voi seistä näiden päätöksien takana ja selittää ne oppilaan eduksi tai hyväksi pedagogiikaksi?

Oppikirjattomuus asettaa myös oppilaat hyvin eriarvoiseen asemaan ja heidän sosioekonominen taustansa tulee selvästi näkyviin luokassa.

Osalla peruskoulun oppilaista vanhemmat ostavat kielten tehtäväkirjat lapsillensa ja he pääsevät käyttämään oppimateriaaleja niin kuin ne on tarkoitettu – toiset kopioivat vastauksiaan vihkoon.

Tulevaisuudessa nämä yläkoulun rehtorien tai koulutoimen ”pedagogiset” päätökset todennäköisesti vaikuttavat myös kantahämäläisten lukioiden menestykseen ylioppilaskirjoituksissa.

Sine litteris nulla vita est

Hämeenlinna