fbpx
Uutiset

Pehmeitä iskuja kipupisteisiin

Jos Suomessa kilpailtaisiin maan marginaalisimman itämaisen itsepuolustuslajin tittelistä, hyvä ehdokas voittajaksi olisi Shorinji Kempo.

Tosin Shorinji Kempon harrastajia ei saisi houkuteltua moiseen mittelöön, sillä lajin luonteeseen ei kuulu kilpailla toisia vastaan.

Tatamilla otetaan mittaa viime kädessä vain omasta itsestä.

Shorinji Kempo on kiinalais-japanilaista perua. Siinä monen itämaisen itsepuolustuslajin piirteet yhdistyvät zeniläiseen filosofiaan: kaiken elollisen kunnioittaminen, kohteliaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat arvoja, joille laji perustuu.

Lajiin kuuluvien kovien ja pehmeiden tekniikoiden – potkujen, iskujen, torjuntojen, irrotusten ja väistöjen – lisäksi tatamilla sovelletaan tietoa kehon akupunktio- ja kipupisteistä.

– Tämä laji on pehmeämpi kuin monet muut itämaiset itsepuolustuslajit. Tarkoitus on käyttää vastustajan voimaa hyväksi ja jättää oma voimankäyttö mahdollisimman vähäiseksi. Sitä parempi, mitä vähemmän vastustajaa vahingoittaa, toteaa Hämeenlinnan Shorinji Kempo -seuran apuopettaja Teemu Kilpeläinen.

Lajista ei huudella

Shorinji Kempo on levinnyt 1970-luvulta lähtien Japanista 28 muuhun maahan. Suomessa lajia harrastetaan kymmenellä paikkakunnalla. Aktiivisinta toiminta on Jyväskylän seudulla.

Monissa suurissa kaupungeissa, kuten Tampereella ja Turussa ei ole lainkaan omaa seuraa eikä näin ollen aktiiviharrastajiakaan – Shorinji Kempoa kun harjoitellaan aina porukassa.

Hämeenlinnan shorinji kempo -seuran puheenjohtajan Seppo Ruusukiven mukaan äänekäs markkinointi, näkyvyyden hakeminen ja voiton tavoittelu eivät kuulu lajin olemukseen. Laji pyörii pitkälti harrastuspohjalta, eikä esimerkiksi harjoitusten ohjaajille makseta ollenkaan palkkaa.

– Näkyvyyttä ei tule samalla tavalla kuin vaikkapa judolle ja karatelle jo senkään vuoksi, että Shorinji Kempossa ei järjestetä julkisia otteluita, Ruusukivi sanoo.

Tavoitteena musta vyö

Teemu Kilpeläisen mukaan shorinji kempo ei houkuttele uusia harrastajia ainakaan helppoudellaan. Eteenpäin päästäkseen on harjoiteltava kärsivällisesti vuosien ajan.

Hän itse sai lajissa mustan vyön 14 vuoden kuluttua aloittamisesta – väliin tosin jäi usean vuoden harjoitustauko.

Hämeenlinnalainen Sanni Tawast aloitti Shorinji Kempon viime syksynä. 15-vuotias on Tuomelan koululla kolmesti viikossa harjoittelevan ryhmän kuopus.

– Halusin aloittaa jonkin kamppailulajin, ja kun veli jo harrasti tätä, päätin kokeilla. Ei minusta mitään ballerinaa olisi kuitenkaan tullut, Tawast sanoo.

Tawastin mukaan hankalinta lajissa on tekniikoiden oppiminen. Fyysisen harjoittelun ohella lajiin kuuluva filosofian ja shorinji kempon historian opiskelu menee häneltä “siinä muitten mukana”.

Tawastin tavoitteena on aikanaan musta vyö.

Paras pariohjelma palkitaan

Vaikka Shorinji Kempossa ei otella kilpaa toisia vastaan, lajissa kilvoitellaan kuitenkin teknisestä paremmuudesta. Syksyllä Japanissa käytäviä lajin EMBU- eli parikisoja Kilpeläinen vertaa taitoluistelun parikilpailuun.

– Pari on harjoitellut kisoihin etukäteen noin kaksiminuuttisen ohjelman, johon sisältyy sekä kovia että pehmeitä tekniikoita. Tuomarit arvioivat ohjelman sujuvuutta, Kilpeläinen selvittää.

Lokakuussa järjestettäviin kisoihin lähtee myös hämeenlinnalaisia. Tuskin kuitenkaan voittamaan, sillä pohjoismaalaiset eivät juuri ole mitalisijoja kisoissa napsineet.

– Japanilaiset voittavat lähes aina. Sikäläiset kyllä harjoittelevatkin seitsemänä päivänä viikossa, Ruusukivi toteaa.

Lisätietoa lajista http://hameenlinna.shorinjikempo.fi

Menot