fbpx
Uutiset

Peilipallon loistetta vain yli viisikymppisille

Hälläpyörän Eino Kihlamo ja ohjelmapalveluyritys Tanssivan Suomen Jukka Pesonen maalailevat ensi lauantain tunnelmia.

– Katossa pyörii parikin motorisoitua peilipalloa.

– Ja valot ovat 80-luvun tyyliset, sellaiset vilkkuvat värivalot.

– Suunniteltiin tuonne myös sellaista hiljaisempaa punaista soppea…

– Mutta musiikki ei soi missään liian kovaa.

– Vahtimestari katsoo ovella paperit. Alaikäraja on 50 vuotta, yläikärajaa ei ole.

– Minun on pakko soittaa levyjä, muuten en pääsisi sisään, heh, heh.

Kihlamo on seurannut K-50 diskon leviämistä Suomessa askel askeleelta. Lehtijuttuja luettuaan ja televisiojuttuja nähtyään hän soitti Kouvolaan, missä varttuneempi väki jonotti jo iltaseitsemältä pääsyä diskoon.

– Utelin Speden Saluunasta, kuinka homma siellä toimii. Kouvola on samanlainen pikkuinen kylä kuin Hämeenlinnakin, sanoo Kihlamo.

– Helsingissäkin nämä diskot ovat megasuosittuja. Aikuiset valittavat, ettei heille ole omia bailupaikkoja. Nyt on ja samalla yritetään saada vaikeasti liikuteltavat hämeenlinnalaiset tanssimaan, jatkaa Pesonen.

Pesonen puhuu kokemuksesta. Hän on tehnyt vuosia dj-töitä muun muassa Kolibrissa ja Vaakunassa.

Asu ja askel vapaa

Hälläpyörässä käsite disko ymmärretään hyvin laajasti. Satiinipukupakkoa ei ole, eikä tanssilattialla tarvitse veivata yksi yhteen John Travoltan Saturday Night Fever -tanssiaskelia vuodelta 1977.

– Soitan monenlaista 70-luvun diskosta ja tanssipopista nykypäivään. Finnhitsejä ja niitä slovareitakin. Ravintolaan kuuluu myös parisuhdetoiminta, linjaa Pesonen musiikkipolitiikkaansa.

Retrohenki näkyy niin ikään ravintolan drinkkilistassa. Tanssin huuman herättämää janoa voi tyydyttää vaikkapa sinisellä enkelillä tai lakeuden kutsulla.

Näillä näkymin Hälläpyörässä järjestetään K-50 diskoja kerran kuussa koko kevätkauden ajan. Loppujen lopuksi diskon uuden tulemisen kohtalo on luonnollisesti keski-ikäisten hämeenlinnalaisten käsissä.

– Vierivät kivet eivät sammaloidu. Lähdetään siitä, että ravintolan kaikki 140 asiakaspaikkaa ovat täynnä ja 50 ihmistä pyörii tanssilattia, naureskelee Pesonen. (HäSa)

Menot