Uutiset

Pekolan Isku jäi O2:n jalkoihin

Pekolan Iskun naisten ensimmäinen kotiottelu salibandyn 1. divisioonassa päättyi hurjaan vierasvoittoon, kun jyväskyläläinen O2JKL oli parempi lukemin 16–3 (6–0, 3–2, 7–1). PIskun maalintekijöinä kunnostautuivat Outi Leinonen, Elina Hämäläinen sekä Miia Salminen (1+1).

Täksi kaudeksi 1. divisioonaan noussut PIsku on hävinnyt kauden kolme ensimmäistä otteluaan maalierolla 9–33.

Piskun päävalmentaja Antti Koskisen mukaan suurinumeroisen tappion yksi merkittävimpiä syitä oli tasaisuuden puute.

– Ensimmäisessä erässä näkyi hiukan jonkinlaista jännitystä. Toiseen erään saimme kuitenkin taisteluhenkeä ja pääsimmekin jollain lailla peliin mukaan, mutta ei siinäkään onnistuttu kääntämään peliä eduksemme. Kolmannessa erässä ykkösmaalivahtimme Sara Aaltonen loukkaantui ja kakkosmaalivahti Irja Löytömäki joutui menemään kylmiltään maalinsuulle. Vieraat iskivät sitten viisi maalia peräjälkeen ja taistelumme loppui siihen. Jos olisimme onnistuneet pitämään enemmän omaa tasoamme yllä, niin ottelu olisi voinut olla varmasti paljon tasaisempi. Siihen emme kuitenkaan kyenneet, Koskinen pohti.

Jyväskyläläiset olivat voittaneet ennen lauantain kamppailua molemmat ottelunsa maalierolla 17–4. Koskisen mukaan joukkueella oli tiedossa, että vastaan asettui kovatasoinen ryhmä.

– Tiesimme, että tiedossa oli kova vastus. Ei lähdetty kuitenkaan millään tavalla nöyristelemään.

PIsku jatkaa pelejään sunnuntaina Jukolan liikuntasalissa kello 18, kun vieraaksi saapuu mikkeliläinen Hatsina. (HäSa)

Asiasanat