Uutiset

Pekolan Puutyö sai käräjiltä saneerausohjelman

Pekolan Puutyö Oy on saanut yrityssaneerausohjelman. Saneerausohjelman vahvistaminen Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa merkitsee, että yritys välttää konkurssiin ja voi jatkaa liiketoimintaansa.

Yrityksen liiketoiminta on viime vuosina ollut tappiollista. Viime vuoden lokakuussa päättyneeltä tilikaudelta tappio oli yli 40 prosenttia liikevaihdosta. Finnvera haki hattulalaiselta puusepänyritykseltä oikeusteitse yli 340 000 euron saataviaan toissa kesänä.

-Suhdanteiden vaihtele on ollut yritykselle rankkaa, sanoo Pekolan Puutyön hallituksen puheenjohtaja ja toinen pääosakas Jyrki Usvasalo.

Pekolan Puutyö tuotti tappiota jo 2000-luvun huippusuhdanteen aikoihin. Syynä oli raaka-aineiden raju kallistuminen, mitä ei voinut viedä kokonaan tuotteiden hintoihin. Finanssikriisi ja taantuma ovat painaneet parhaimmillaan liki 5 miljoonan euron liikevaihdon alle 2 miljoonan euron.

Pekolan Puutyö on jatkosodan jälkeen toimintansa aloittanut vanha perheyritys. Nykyään sen päätuotteita ovat taite- ja tilajako-ovet. (HäSa)