fbpx
Uutiset

Peli pysyi kasassa, ja heti tuli täysi pistepottikin

Syksyn aikana on sanottu ja kirjoitettu monta kertaa, että HPK pystyy voittamaan jääkiekkoliigassa kenet tahansa, jos se pystyy pelaamaan parhaalla tasollaan koko ottelun ajan. Siitä saatiin todiste lauantaina, kun Kerho kaatoi lappeenrantalaisen SaiPan tasapainoisen esityksen jälkeen maalein 3–1 (1–0, 0–0, 2–1).

Kerho pystyi puolustamaan SaiPaa vastaan jämäkästi. Se piti vierasjoukkueen kohtuullisen hyvin pois pahimmilta maalipaikoilta. Eetu Laurikainen pelasi maalillaan totutun hyvin yhtä lipsahdusta lukuun ottamatta. Se lipsahdus johti ainoaan SaiPan maaliin, kun Valtteri Virkkunen pääsi sutimaan maalivahdin hanskasta pudonneen kiekon kotijoukkueen maaliin.

Vieraiden 2–1-kavennus ei juurikaan paniikkia kotijoukkueelle aiheuttanut. Se piti loppupelin ajan ottelun hyvin hanskassa, ja Henrik Forsberg (1+1) lopetti SaiPan takaa-ajon iskemällä 3–1-osuman maaliin.

HPK:n onnistujia oli SaiPaakin urallaan edustanut Juha Koivisto. Valmentajien luottopelaaja pelaa pelistä toiseen oman roolinsa säntillisesti ja pääsi lauantaina nauttimaan myös tehopisteistä. Koivisto teki Kerhon toisen maalin alivoimalla ja syötti Forsbergin maalin.

– Olimme jo lähellä täyden 60 minuutin ehjää pelaamista. Toisessa erässä meillä oli vähän heikot hetket, mutta kestimme ne. Kokonaisuudessaan esitys oli hyvä, Koivisto jutteli.

HPK joutui urakoimaan lauantaina paljon alivoimalla ja kerran puolitoista minuuttia jopa kahden pelaajan alivoimalla, mutta kesti vaikeat paikat erinomaisesti.

– Peli oli tosi rikkonainen ja saimme paljon jäähyjä. Alivoima toimi kuitenkin mallikkaasti ja Laurikainen pelasi viimeisenä lukkona oikein mainion pelin.

Laitahyökkääjä pelaa itsekin paljon alivoimaa.

– Itselleni se sopii. En tietenkään halua, että oma joukkue saa jäähyjä, mutta peliin pääsee paremmin mukaan, kun saa pelata paljon, Koivisto muistutti.

Alivoimamaalikin oli tulosta hyvästä alivoimapelaamisesta. Koivisto pääsi katkaisemaan vieraiden syötön, eikä viivalla seisovin jaloin ollut Chad Rau ehtinyt mitenkään mukaan, kun kerholainen karkasi läpi.

– Hyvä, että tuo kynä onnistui. Mietin vähän, että vienkö kiekon rystylle. Ajattelin sitten kuitenkin, että jos saan liinat hyvin kiinni, menee veskari rystylle ja saan laittaa kiekon tyhjiin, maalintekijä muisteli.

HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen kiitteli aiheesta omiensa voitontahtoa.

– Puolustimme hyvin, ja kaikki olivat töissä mukana 60 minuuttia, Arvonen sanoi.

Erityismaininnan Arvonen antoi HPK:n alivoimapelaamiselle.

– Muutamat herrat urakoivat sitä aika lailla ja ovat tämän sarjan parhaita alivoimapelaajia. Iso tunnustus Jasu–Paajanen–Koivisto-kolmikolle. Koivisto sai vielä palkinnon alivoimamaalilla. Se oli hieno homma, hän kehui.

Kerho pelaa ennen joulua harvakseltaan. Seuraavan kerran se on liigapeleissä mukana ensi perjantaina HIFK:n vieraana. Koiviston mielestä väljä pelitahti voi sopiakin HPK:lle.

– Otteluohjelma on vähän jännä, mutta saammepahan treenat ja parsia kuviot kasaan. Menemme tästä voittojen tiellä eteenpäin, hän mietti. HäSa

Asiasanat

Menot