fbpx
Uutiset

Pelicansilla on uusi suunta

Kovasti olivat vielä odottavat tunnelmat reilu viikko sitten Helsingissä järjestetyssä jääkiekkoliigan kauden avaustilaisuudessa. Lahden Pelicansin leirissä ennätettiin jo pohtia perjantaina Hämeenlinnan Ritariareenassa pelattavaa kauden ensimmäistä sarjaottelua.

– Meillä on takana hyvin sujunut harjoituskausi ja nyt pitäisi sitten kaikki olla pikkuhiljaa valmiina tositoimiin. Hämeenlinnassa on luvassa taatusti kova ottelu. Saamme vastaamme hyvän kiekollisen joukkueen, joka on hankkinut kärkeen ihan hyviä pelaajia. Varsinkin kotikaukalossaan Kerho on aina vaarallinen, muistuttaa Pelicansin päävalmentaja Petri Matikainen.

Pelicansin uudelta päävalmentajalta odotettaan Lahdessa paljon. Matikainen on tarttunut haasteeseen intoa puhkuen.

– Kyllä meillä on nyt ihan uusi suunta. Tavoitteenani on muokata peliä valmentajan näköiseksi ja siihen on kuulunut ensimmäisessä vaiheessa henkisen punaisen langan oivaltaminen. Pelicans pyrkii olemaan sitkeä ja aktiivinen joukkue, jolta löytyy nyt myös luisteluvoimaa, Matikainen kuvailee.

Liigasta povataan tälläkin kaudella tasaista sarjaa. Matikainen muistuttaa, että tiukoissa kamppailuissa menestytään vain kovalla työnteolla.

– Liiga on myös entistä työteliäämpi sarja. Varsinkin nuoret pelaajat tuovat kaukaloihin uutta virtaa, Matikainen pohtii.

Pelicansilla on myös uusi kapteeni. Tapparassa aiemmin pelannut Antti Erkinjuntti pukee kipparin paidan ylleen ensimmäistä kertaa urallaan.

– Odotan ja vaadin Erkinjuntilta paljon. Hänellä on muun muassa tärkeä rooli viitoittaessaan tietä nuorten pelaajiemme pyrkiessä parrasvaloihin, Matikainen muistuttaa.

Erkinjuntti pelasi neljä edellistä kautta Tapparassa. Pelicansin menoon 29-vuotias hyökkääjä on päässyt hyvin mukaan.

– Nuori joukkue on ottanut minut vastaan erittäin hyvin. Pelicans on todella raikas remmi, johon me kokeneemmat äijät tuomme oman lisämme. Haluamme mennä eteenpäin nimenomaan joukkueena, sillä tämähän ei ole mikään yhden miehen show. Pyrin kapteenina tuomaan johtajuutta sekä pukukoppiin että kaukaloon, Erkinjuntti suunnittelee.

Myös Erkinjuntti povaa perjantain Ritariareenan ottelusta kovaa taistelua.

– HPK:lla on kuulemma ihan hyvä meininki ja aina kova fanikatsomo. Meidän on pelattava fiksusti ja pyrittävä tasaiseen esitykseen jokaisessa erässä, Erkinjuntti sanoo. HäSa

Asiasanat

Menot