Uutiset

Pelimannin polska soi alavireisesti

Se on siinä ja siinä, ettei viulu vaikene Kaustisilla tänä kesänä kokonaan. Maineikkaista pelimannifestareista vastannut säätiö on hyvin velkainen ja niin sanottu varovainen velkojensa maksaja. Säätiö ehdittiin alkuviikolla hakea jo konkurssiin, mutta hakemus vedettiin pois, kun kuumimpien velkojien kita tukittiin.

Kaustisten kansanmusiikkijuhlat syntyivät vankan perinteen kivijalalle pontevan kulttuurisihteerin ja talkoohengen siivittämänä. Vaatimattomasta kansanpelimannista Konsta Jylhästä, paikallisesta maitoautoilijasta tuli purpuripelimanneineen nopeasti koko kansan tuntema ja myös rakastama julkkis.

Kaustinen iski oikeaan saumaan perustamisvuonnaan 1968. Kansakunta oli hiljalleen vaurastunut ja etsi juuriaan monikansallisen massaviihteen keskellä.

Työviikko muuttui viisipäiväiseksi, vapaa-aika lisääntyi ja duunariperheelläkin oli varaa ensimmäiseen autoonsa.

Festivaaleille ilmestyivät kaljateltat keskioluen vapauttamisen myötä. Monen viikonloppu vierähtikin olutteltan sumussa. Viuluista viis, eivätkä kaikki olleet maanantaina ihan varmoja, missä ja miten viikonvaihde sujui.

Kaljalla oli niin maaginen vetovoima, että tiukkapipoisimmat epäilivät Herättäjä-juhlien epäonnistuvan ilman oluttelttaa.

Mutta pääasia oli osallistua, hillua muitten mukana ja ostaa todisteeksi kansanmusiikin väkevästä harrastuneisuudesta T-paita ja lippis. Kansanmusiikin tosiystävät lähtivät kotimatkalle myös pelimannien lp-levyn kanssa.

Vuosien mittaan menestyksestä juopuneina Kaustisilla sairastuttiin pöhötautiin. Alkuperäisestä ideasta tingittiin, kansainvälistyttiin ja kaupallistuttiin. Kansanmusiikki maalattiin vain julkisivuksi läpikaupalliselle rahastusviihteelle. Järjestelyt ammatillistuivat, kustannuksen karkasivat käsistä ja nyt maksamattomia laskuja on yli puolentoistamiljoonan euron.

Jos viulu ei vielä aivan vaikenekaan, soitossa särähtää ruma ja iloton sivuääni.

Kaustisen kanssa suunnilleen saman ikäisiä kesäkihauksia ovat Porin Jazz, Savonlinnan oopperajuhlat, Kuhmon kamarimusiikki ja Ruisrock. Niilläkin on ollut nousunsa ja laskunsa.

Festivaalien taivaaseen ovat päätyneet muun muassa Lappeenrannan humppafestivaalit, Joensuun laulujuhlat ja Bomban juhlaviikot. Niiden idea ei sittenkään kantanut.

Festarit ja monenmoiset kansanjuhlat kuuluvat Suomen lyhyeen suveen, mutta rajansa kaikella. Joskus on viisasta luovuttaa, sillä kaikille ei ole elämisen ja menestyksen mahdollisuutta.

Hämeenlinnan Sotapojan taivas ja Forssan Holjat valssit eivät päässeet koskaan kunnolla kapaloistaan. Tuskin niiden perään kukaan itkee, eivät enää edes lainojaan peräävät pankinjohtajat.

Suurimmat festarit ovat ryhmittyneet Finlands Festivalsin lipun alle. Yhdessä jaetaan kesän vähät viikonloput ja juhlaviikot, ja hoidetaan myös markkinointia.

Jos Kaustisten tauti yhtään leviää, on aika tehdä ankara harvennus festivaalien kirjoon. Sopimus vuorovuosista saattaisi lääkitä kummasti. Uskolliset kävijät eivät vielä yhdestä välikesästä ota nokkiinsa.

Sen kai uskovat jo kaikki, ettei kaljateltoista ole festivaalien pelastajiksi. Jotain fiksumpaa pitää olla. Jano ei toki ole sammunut, mutta sen sammuttaminen ei tarvitse enää soittoa särpimikseen.

jukka.viitaniemi@hameensanomat.fi