fbpx
Uutiset

Pelinälkä on kasvanut odotellessa

SM-liigan pudotuspelien sankari Jani Tuppurainen puhkuu intoa Helsingin areenan harjoitushallissa. Miehen hymykin on herkässä.

Syy tähän on selvä. Tuppuraisen kisapassi on leimattu. Hän pelaa torstaina Leijonien puolesta Ranskaa vastaan.

Myös Tuomas Kiiskinen pääsee torstai-iltana irti. Tuppurainen ja Kiiskinen hyökkäävät Leijonien nelosketjussa, jonka keskushyökkääjänä jatkaa Petri Kontiola. Antti Pihlströmillä ja Mika Pyörälällä on torstaina vapaailta. Suomen maalia vartioi puolestaan Petri Vehanen, joka oli maalin suulla ohittamaton Slovakiaa vastaan sunnuntaina.

– Ennen treenejä sain kuulla, että olen pelaavassa kokoonpanossa. Fiilis on tietysti hyvä. Nyt alkaa keskittyminen Ranska-otteluun. Mutta ei tässä auta paljon jännitellä, Tuppurainen sanoo.

Hän vakuuttaa, ettei odottavan aika käynyt pitkäksi. Kolme ensimmäistä Leijonien MM-ottelua Tuppurainen ja Kiiskinen seurasivat katsomosta.

– Päivä kerrallaan on menty eteenpäin. Joka päivä on aina uusi. Hommia on tehty harjoituksissa koko ajan, Alluksi kutsuttu Tuppurainen vakuuttaa.

Omana itsenään

Tuppurainen uskoo, että Suomen joukkueen valmennusjohto odottaa häneltä pelaamista omana itsenään.

– Niin on tarkoituskin pelata – taklauksia ja suoraviivaista peliä. Plussaa tietysti on, jos maaleja tulee. Alivoimapeliäkin on todennäköisesti edessä.

Tuppurainen pelasi erinomaisen kauden JYPin paidassa. Kausi huipentui mestaruuteen ja Tuppurainen palkittiin pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana. Hän oli pudotuspelien tehotilaston ykkönen ja teki joukkueelleen arvokkaita maaleja melkein pelistä toiseen.

Viimeisestä liigan finaalista on kuitenkin kulunut aikaa jo yli kaksi viikkoa.

– Uskon kuitenkin, että pääsen pelirytmiin hyvin mukaan.

Areenan lehtereiltä Leijonien peli näytti Tuppuraisen mielestä kolmessa ensimmäisessä ottelussa tasapainoiselta.

– Joukkue on puolustanut hyvin. Alivoimapeli on onnistunut ja ylivoimallakin tuli kaksi maalia Sveitsiä vastaan. Peli kehittyy koko ajan. Ensi viikolla meillä on sitten parasta pöydässä, Tuppurainen tuumaa.

Mestarit vastakkain

Torstai-iltana kaksi JYPin mestaria ovat vastakkain. JYPissä myös hienon kevään pelannut Yohann Auvitu on Ranskan avainpelaajia.

– Erittäin hyvä luistelija. Hän on monipuolinen pelaaja, voi olla yhtä hyvin puolustaja kuin hyökkääjäkin. Auvitulla on myös hyvä laukaus, mutta nimenomaan liikkuvuus on hänen vahvuutensa. JYPissä mies on kehittynyt valtavasti, Tuppurainen arvioi viime kauden seurakaveriaan.

Ensi kaudella Tuppurainen ja Auvitu tuskin pelaavat samassa joukkueessa. Tuppurainen on nimittäin siirtymässä uuteen KHL-seuraan, ukrainalaisen Donbass Donetskin paitaan. Samaan joukkueeseen on menossa myös Kiiskinen.

– Ei se ole vielä sataprosenttisen varma asia, mutta on tiedossa osa totuutta, Tuppurainen sanoo. (HäSa)

Asiasanat

Menot