Kolumnit Uutiset

Pelkkä hoitotakuu ei korjaa lastensuojelun kaaosta

Pakko on tehokas kannustin.

Näin taitaa tuumata Lastensuojelun Keskusliitto, joka on äitynyt kannattamaan hoitotakuuta lastensuojeluun. Toiminnanjohtaja Seppo Sauron mukaan kunnat eivät saa nykyisin kunnon sanktiota, jos laiminlyövät lastensuojelulaissa määriteltyjä käsittelyn aikarajoja. Hoitotakuu voisi Sauron mukaan tehostaa toimintaa (HäSa 21.10.).

Hämeenlinnallakin on kokemusta käsittelyaikojen venymisestä sekä silmätikuksi joutumisesta. Kaupunki on saanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolta (avi) huomautuksen liian pitkistä lastensuojeluilmoitusten ja lastensuojelutarpeen selvitysten käsittelyajoista. Aikaraja häämöttää marraskuun puolivälissä. Jos ei tilanne ole lainmukainen silloin, asettaa avi uhkasakon.

Lastensuojelu kolkuttelee tänä vuonna kyseenalaisia ennätysrajoja. Alkusyksystä näytti nimittäin siltä, että lastensuojeluilmoituksia saattaisi Hämeenlinnassa kertyä tänä vuonna jopa 1 300–1 400 kappaletta.

Hämeenlinnassa lastensuojelu on niin työllistetty, että yksi työntekijä vastaa keskimäärin 74 lapsen ja nuoren asioista. Valtava määrä vastuuta yhden ihmisen harteilla. Kuinka monta Eerikaa yhden sosiaalityöntekijän uran varrelle voi osua?

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula on kannattanut sosiaalityöntekijöiden asiakkaiden enimmäismäärän merkitsemistä asetukseen. Enimmäismäärä voisi olla esimerkiksi 35 asiakasta työntekijää kohti.

Ilmoitusten määrän kasvu yksin ei riitä selittämään käsittelyaikojen venähtämistä. Lastensuojelu on tiukilla muutenkin. Työ on raskasta ja kun sitä on liikaa, väki väsyy. Vaihtuvuus on suurta ja ruuhkaisimmille paikkakunnille ei välttämättä ole tekijöitä jonoksi asti. Ammattilaisten mielestä alalle ei myöskään kouluteta tarpeeksi uusia ihmisiä.

Lastensuojelusta puhuttaessa keskustelu muuttuu helposti syyllistäväksi, vähään samaan tapaan kuin silloin, kun puhutaan vanhustenhuollosta. Varmasti ylilyöntejä, huolimattomuutta ja piittaamattomuuttakin esiintyy, mutta tuskin hoitajat tahallaan antavat vanhusten virua kakkavaipoissaan tai lastensuojeluväki panttaa papereita pöytälaatikossaan.

Sosiaalityöntekijät ja hoitajat ovat niitä, jotka lopulta kantavat kaikkein ankarimman vastuun, vaikka sitten kunnille uhkasakkolappuja läheteltäisiinkin. He elävät loppuikänsä päätöstensä ja tekemättömyyksiensä kanssa.

Miten hoitotakuu voisi ratkaista tilanteen, jos lähtökohta on se, että lastensuojeluilmoituksia on liikaa suhteessa käsittelijämäärään? Jos tekijöitä ei saada lisää, voisi takuun hyvä tarkoitus vain kääntyä päälaelleen: tapaukset käsiteltäisiin kyllä pikavauhtia, mutta niihin ehdittäisiin uhrata entistä vähemmän ajatusta. Silmät kiinni ja leima lappuun?

Kunnat pitää toki velvoittaa hoitamaan työnsä, mutta pitäisi ne edellytyksetkin olla olemassa. Siinä sitä onkin haastetta kunnille, jotka jakavat euronsa niukkuudesta.