Uutiset

Pelkkä resepti ei nyt riitä

Viisi nuorta eläkkeelle joka päivä.

Näin raflaavasti otsikoivat nuorten mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden aiheuttamaa työkyvyttömyyttä tilastojen valossa tutkineet tutkimusprofessori (emeritus) Raimo Raitasalo ja FK Kaarlo Maaniemi Kelasta (Sosiaalivakuutus 1/2011, s.34).

Alle 30-vuotiaiden sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys masennuksen vuoksi ovat lisääntyneet 2000-luvulla jatkuvasti. Vuonna 2009 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi yhteensä 2 612 alle 30-vuotiasta nuorta tai nuorta aikuista. Se on enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Miksi näin?

Raitasalo ja Maaniemi arvelevat, että nuorten työkyvyttömien määrän kasvu voi osin selittyä korvausjärjestelmien muutoksella, toisaalta siksi, että häiriöt tunnistetaan nykyään aikaisempaa paremmin ja apua myös haetaan entistä herkemmin.

Mielenterveysongelmista puhuminen on varmasti helpottunut, mikä on tietenkin vain hyvä asia, sillä kynnys lähteä hakemaan apua on madaltunut. Heti ei leimata hulluksi.

Masennuksesta puhuminen on myös arkipäiväistynyt. Hämmästyttävän moni syö nykyään mielialalääkkeitä, ja hämmästyttävän helposti niitä määrätään. Resepti saadaan usein aiheesta, auttamaan akuutin vaiheen yli. Toisinaan tuntuu, että lääke on vain laastari. Oireet helpottavat ja elämä jatkuu. Ikävää vain, että masennuksen syytä ei viitsi tai ehdi kukaan selvittää.

Tilastot on helppo sivuuttaa kuittaamalla nuoret huomionkipeiksi ja vanhemmat avuttomiksi. Se on helppoa, mutta myös ylimielistä. Jokaisella ajalla on omat ongelmansa, eivätkä nykynuorten ongelmat siitä pienene, vaikka päivittäin muistutettaisiin nälkävuosien kauheuksista.

Suuri osaa aikuisten mielenterveyshäiriöistä alkaa lapsuudessa ja nuoruudessa. Tiedetään myös, että ongelmilla on taipumus kasaantua sukupolvien yli. Uskon, että maksamme nyt pitkälti 1990-luvun lamavuosina tehdyistä säästöistä. Lapsiperheiden palveluista leikattiin, kun perheet olisivat kipeimmin apua tarvinneet.

Nuorten mielenterveyspalveluissa painopiste on ollut jatkuvasti kohti erityistason palveluita ja laitoshoitoa, matalan kynnyksen paikat ovat kortilla. Apua ei saa ennen kuin asiat ovat tarpeeksi huonosti.

Tilanne on ristiriitainen, sillä maallikkokin ymmärtää, että esimerkiksi masennuksesta toipuminen on aina hankalampaa, mitä pidemmälle tilanne on edennyt. Erikoissairaanhoidon tuottamat palvelut myös maksavat. Yhteiskunnalle, yksilöstä puhumattakaan, tulisi huomattavasti edullisemmaksi hoitaa ongelmat mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Säästöä olisi suunnata euroja lasten ja nuorten palveluihin: koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoon, ensisijaisesti sinne, missä apua tarvitsevat voitaisiin helpoimmin tavoittaa.