Uutiset

Pelkkä viihde ei enää riitä Joel Hallikaiselle

Joel Hallikainen sanoo ilmassa olevan jotakin. Hän on löytänyt uuden tavan tehdä työtä ja samalla myös uuden yleisön.

TV:stä tuttu laulaja, juontaja ja lauluntekijä kiertää nykyään kirkoissa yhdessä terapeutti, kirjailija Seppo Jokisen kanssa vetämässä musiikillisia ihmissuhdeiltoja.

Yhteistyö alkoi, kun Hallikainen jäi Jokisen kirjoihin ja luentoihin koukkuun.

– Meidän kemiat toimivat ja koimme, että meillä on jotakin annettavaa. Siitä idea lähti, Hallikainen kertaa.

Parivaljakko kokeili viime helmikuussa musiikillista ihmissuhdeiltaa Paraisilla. Kirkko tuli tupaten täyteen väkeä ja ilta oli menestys.

Nyt Hallikainen ja Jokinen ovat vetäneet Kuka kuivaa kyyneleen -tilaisuuksiin jo 20 000 kuulijaa.

Ihmissuhdeiltojen yhtenä teemana on isän ikävä. Hallikainen kertoo, että sekä hänellä että Jokisella on omakohtaisia kokemuksia isättömyydestä.

– Monen ihmisen sisällä on paljon sellaista, jolle ei ole sanoja. Tuntuu, että ihmiset ovat oivaltaneet meidän sanomamme: kyynelteen kuivaamiseen ei ole lääkettä, mutta on tärkeää puhua tunteista. Toipuminen alkaa, kun pystyy puhumaan ja kyyneleet nousevat silmiin.

Joel Hallikainen kertoo, että voidakseen olla isä viidelle lapselleen, hänen oli tehtävä tili itsensä kanssa.

Viihde ei ole elämä

Hallikainen sanoo olevansa epäilevä Tuomas. Muun muassa viime helmikuussa ulos tulleella levyllä Mutta suurin niistä on rakkaus Hallikainen pohtii elämän suuria kysymyksiä.

– 1990-luvun hullunmyllyn jälkeen tuntuu, että olen oikeassa vaiheessa.

Hallikainen sanoo saaneensa ja nähneensä Suomen viihdemaailmassa kaiken mahdollisen.

– Elämässä on paljon muutakin. Ihmiset tarvitsevat viihdettä, mutta samaan aikaan on paljon pahoinvointia, josta viihde on kaukana.

Kuka kuivaa kyyneleen? -konsertti ja ihmissuhdeilta Hämeenlinnan kirkossa sunnuntaina kello 14. Ohjelma koostuu Joel Hallikaisen lauluista ja terapeutti, kirjailija Seppo Jokisen puheenvuoroista.

Päivän lehti

28.5.2020