Uutiset

Pelle Pelottomia houkutellaan jälleen esiin Sense-kilpailulla

Keksijöiden seulonta ja ideoiden herättely käynnistyy tällä viikolla, kun Sense-liikeideakilpailu starttaa kuuden oppilaitoksen toiminta-alueella.

Tänä vuonna ideanikkareita kannustetaan liikkeelle erityisesti Hämeenlinnan seudulla, jossa houkutellaan esiin tavallista kansaa. Kilpailu ratkeaa maaliskuussa.

– Keksintöjä hautuu ja niitä on valmiina monilla ihmisillä, joilta puuttuvat kanavat esitellä ideoitaan. Sensen kautta avautuu tie jopa oman yrityksen perustamiseen oman keksinnön ympärille, kertoo projektia vetävä Esko Naukkarinen liikeideakilpailua vetävästä Hämeen ammattikorkeakoulusta.

Viime vuonna kansalaisille tarkoitetun sarjan voittajan, Markku Juutilaisen liimahirsiaihioiden ympärille on syntynyt jo kolme yritystä.

Kilpailuun liittyviä ilmaisluentoja järjestetään Hämeenlinnan lisäksi Riihimäellä, Leppävaarassa, Keravalla, Forssassa ja Valkeakoskella. (HäSa)