Kolumnit Uutiset

Pelolle ei pidä antaa valtaa

Ei uskalla enää edes pysäkille mennä, siunaili rautatieaseman linja-autopysäkille suunnannut mummeli minulle muutama viikko sitten.

Ilmeisesti näytin koiranulkoilutusvaatteissani, heijastin hihassa reippaillen sen verran luotettavalta, että samaa tahtia suojatietä ylittäessämme mummu päätti uskoutua peloistaan. Olihan pimenevä alkuilta, perjantai ja pysäkillä porukkaa.

Uutisista saattaa saada kuvan, että olemme jatkuvassa vaarassa.

Kun tieto yhdysvaltalaisessa pikkukaupungissa riehuneesta ammuskelijasta leviää hetkessä ympäri maapallon, saattaa tuntua siltä, että murhaajia, ryöstäjiä, raiskaajia ja muuten vain maailmalle katkeroituneita sekopäitä vaanii alati joukossamme uhreja väijymässä.

Todellisuudessa maailma ei ole muuttunut yhtäkkiä mahdottoman vaaralliseksi paikaksi. Ei, vaikka massamurhat ovat löytäneet Pohjolaankin. Jokainen yksittäinen järjetön väkivallanteko on liikaa, mutta onneksi niillä on yleensä täysin päinvastaiset seuraukset kuin harhainen tekijä kuvittelee. Norjan tapahtumat yhdistivät koko maan julistamaan väkivallattomuutta.

Väkivaltarikosten määrä kasvaa Suomessa paljon hitaammin kuin uutisoiduista väkivallanteoista voisi olettaa. Osassa poliisin tietoon tulleesta rikollisuudesta kehitys on jopa päinvastaista. Ryöstöjen ja varkauksien trendi on ollut pääosin laskeva yli vuosikymmenen ajan. Vakavimpien henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten määrä on laskenut 90-luvun puolivälistä lähtien.

Pahoinpitelyitä tilastoitiin Suomessa viime vuonna runsaat 40 000. Määrä kasvoi yli viidenneksen edellisvuodesta, mutta tilastopiikin taustalla on entistä tiukempi suhtautuminen perheväkivaltaan. Se, että aiemmin syyttämättä jääneet teot päätyvät käräjille, entisestään lisäävät turvallisuutta.

Useimmiten Suomessa tehdyn surman uhria ja tekijää erottaa vain se, kumman käteen leipäveitsi on kännissä söhlätessä tarttunut.

Sivullisiin tai sattumanvaraisiin henkilöihin kohdistuvat väkivallanteot ovat yhä hyvin harvinaisia. Jos kansalainen elää edes jotenkuten säädyllisesti, eli ei hillu kaatokännissä kaupungilla eikä haasta riitaa taksijonossa aamuyöllä, on väkivallan uhriksi joutumisen todennäköisyys pieni.

Mutta miten kävi mummulle? Bussipysäkillä kyytiä odottanut väki ei näyttänyt erityisen uhkaavalta. Pari viikonloppulomalle päässyttä varusmiestä hörppi olutta ja naureskeli keskenään. Katoksen vieressä värjötteli nuoripari toisiinsa tarrautuneena. Tavallisia teinejä fritsut kaulassa.

Toivotin mummulle illanjatkot ja jatkoin matkaani. Pysäkin suojassa seisseet varusmiehet pelastivat mummun passiivisen tupakoinnin vaaralta ja siirtyivät tihkusateeseen sauhuttamaan.

Pelkäämällä tuntematonta uhkaa annamme vallan jollekin, jolle se ei kuulu. Varmuuden vuoksi ei pidä pelätä.