Kolumnit Uutiset

Pelottavan pahaa puhetta selän takana

”Et sä missään linnassa ole ollut. Sä olet ollut mielisairaalassa.”

Junan ravintolavaunuun jysähtää äkkihiljaisuus. Kääntäisin mielelläni päätäni ja vilkaisisin selkäni taakse, mutta siihen minulla ei ole riittävästi rohkeutta. Ehkä uteliaisuuteni herättäisi tarpeettomasti ärtymystä.

Parasta on, että tekeydyn näkymättömäksi.

Saman päätelmän on ilmeisesti tehnyt puoli ravintolavaunua. Moni räplää älypuhelintaan ikään kuin repliikissä ei olisi mitään epätavallista.

Ehkä kaikki eivät ole kuulleet kahden, toisilleen selvästi entuudestaan vieraan miehen välistä keskustelua, vaikka sitä ei ole käyty kuiskimalla. Molemmilla on kantava ääni.

Keskustelua ovat ryydittäneet sanat, jotka saavat kaltaiseni taviksen kalpenemaan. Sellaisia sanoja ovat esimerkiksi tappo ja puukottaminen.

Rauhallisesti takanani on rupateltu esimerkiksi siitä, voiko tapon antaa anteeksi kostamatta. On syntynyt vaikutelma, ettei kysymys välttämättä ole teoreettinen.

Selkäni takana rysähtää. Silmäkulmastani näen, että tilanne on eskaloitunut. Kaksi raavasta miestä on pompannut ylös penkeiltään. Muovimukit lentävät ja kalja läiskyy lattialle.

”Nyt mentiin!” Kaksikon kanssa samaan pöytään satunnaisesti valikoitunut pariskunta ryntää ulos ravintolavaunusta.

Loukkaus on odotetusti ollut linnassa istuneeksi esittäytyneelle liikaa. Ensimmäinen ajatukseni on: oliko ihan viisasta provosoida? Pelkään, että tilanne ryöstäytyy käsistä, kunnon rähinäksi.

Turvallisuudentunteeni horjuu sen verran, että luikahdan etäämmäksi. Miesten ympärille on muodostunut tyhjä rinki. Ne, jotka istuvat saluunan toisessa päässä, keskittyvät luonnottoman tiiviisti läppäreihinsä.

Uhkaavalta vaikuttanut tilanne on päällä korkeintaan muutaman, pitkältä tuntuvan sekunnin ajan. Se rauhoittuu yllättävän nopeasti. Ravintolavaunua emännöivä nuori nainen ilmoittaa herroille rauhallisesti, että tarjoilu on heidän osaltaan päättynyt.

Miehet tyytyvät ratkaisuun. He istuvat alas ja jatkavat keskusteluaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Nuori konduktööri viimeistelee tilanteen erottamalla kaksikon. Toinen heistä marssitetaan ulos ravintolavaunusta.

Mielessäni pyörivät haastattelemani Poliisiammattikorkeakoulun rehtorin Kimmo Himbergin sanat: suomalaisen arjen suurin turvallisuusuhka on syrjäytynyt nuori mies. Heidän joukossaan on niitä, jotka aiheuttavat käytöksellään onnettomuuksia ja vahinkoja itselleen ja muille. Usein he ovat osallisina arkisissa pahoinpitelyissä.

Tietysti on turha maalailla piruja seinille. Erilaisia elämiä elävien ihmisten arjet leikkaavat harvoin toisiaan uhkaavalta tuntuvalla, saati oikeasti vaarallisella tavalla.

Seuraavalla asemalla odottaa mustamaija. 

Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja

Päivän lehti

30.10.2020

Fingerpori

comic