Uutiset

Penkiltä tuli onnistujia

Aidosti koko joukkueen voitto.

Niin voi ihan hyvällä omallatunnolla sanoa, kun Hämeenlinnan Pallokerho otti täyden kolmen pisteen voiton lentopallon naisten Mestaruusliigassa. Hämeenkaaressa vieraillut Pihtiputaan Pislaploki kiusasi ajoittain, mutta ei onnistunut pilaamaan hämeenlinnalaisten itsenäisyyspäivän viettoa. Kerhon voittolukemat olivat lopulta 3–1 (24–26, 25–11, 25–21, 25–15).

HPK pyöritti torstaina koko joukkuettaan ja oikeastaan kaikki onnistuivat. Vähälle peliajalle kauden aikana jääneet Salla Karhu (3/+3), Roosa Laakkonen (5/+4) ja passari Iida Paananen täyttivät kaikki paikkansa. Karhu toi kotijoukkueen vastaanotto- ja puolustuspeliin ryhtiä (vastaanottoprosentti 77), Laakkonen hyökkäsi paikkansa ennakkoluulottomasti ja Paananen passasi rohkeasti.

– Olen todella ylpeä joukkueesta. Kentälle tuli uusia pelaajia. Nyt meidän materiaalimme laajuus ratkaisi. Pakko nostaa myös Iida esiin. Hänen vahvuutensa on rohkeus. Viimeinen pallo kuvastaa sitä – hän peippasi ottelupallon kenttään, kehui HPK:n päävalmentaja Kai Stenius nuoriaan.

Rihu joutui paikattavaksi

Myös Sanni Rihu kannattaa mainita. Yleispelaaja haki pallon sen verran kaukaa kentän laidalta, että törmäsi katsomon aitarakenteisiin, sai huuleensa tällin ja joutui jättämään pelin kesken. Kerho kuitenkin voitti pallon, vaikka joutui pelaamaan sen loppuun käytännössä viidellä pelaajalla.

– Sanni on tuontyyppinen pelaaja. Hän uskaltaa hakea ja yrittää. Näitä sattuu, kun yrittää, Stenius muistutti.

Pihlajamäen peli kulki

HPK:n kokeneempi osasto vastasi tälläkin kertaa kovimmista tehoista. Marina Skender ylsi kovimpaan pistesaldoon, mutta Laura Pihlajamäen tehotilasto (19/+17) oli kentän kovin. Pihlajamäki teki pisteistään kolme ässällä, kaksitoista hyökkäämällä ja neljä torjunnalla.

– Ensimmäisen erän taistelun jälkeen pääsimme oman pelimme rytmiin ja pystyimme hallitsemaan peliä aika pitkälti. Kolmannessa erässä olimme aika paljon takana, mutta pystyimme voittamaan senkin. Koko joukkue taisteli hienosti. Kaikki uhrautuivat, ja joku joutui sen takia käymään paikkauttamassakin itseään, Pihlajamäki sanoi.

Pislaplokin ykkösnainen oli joukkueen tuorein vahvistus, yhdysvaltalainen Kelsey Black. Black sai iskettyä 19 pistettä. Pihlajamäen mielestä vieraiden uusi pelaaja ei saanut Kerhon pasmoja sekaisin.

– Hän oli ihan sähäkkä tyttö, jolla oli kova käsi. Black löi viistoon ja teki sieltä muutamia pisteitä. Taru Alho on pelannut paikkaa aiemmin, enkä tiedä vaikuttiko uusi pelaaja mitenkään, Pihlajamäki aprikoi.

Keskipelaaja oli myös omaan peliinsä tyytyväinen.

– Omasta pelistäkin on ihan hyvä fiilis. On kiva saada torjuntoja ja saa passeja. Silloin pelirytmissäkin pysyy mukana mukavasti, Pihlajamäki muistutti.

”Peli ei kestä kasassa”

Pislaplokin valmentaja Pertti Pyykön mielestä hänen joukkueensa ei pysty tällä hetkellä pelaamaan riittävän korkealla tasolla koko ottelua.

– Peli ei pysy kasassa riittävän pitkään. HPK puolusti hyvin harvat paikkamme ja siihen peli meni. Toiseen erään paransimme vastaanottoamme, mutta heikensimme hyökkäystämme. Niinhän se ei saisi mennä. Hyökkäysteho on ongelmamme, Pyykkö tiivisti. (HäSa)

Asiasanat