Uutiset

Penkkiurheilu pitää miehen järjissään

Taas on yksi miehisen tunne-elämän merkkipaaluista takana: jalkapallon euroopanmestaruuskisat päättyivät eilen. Pikkuhiljaa alkavat penkkiurheilijan kisojen aikana kokemat innostuksen, odotuksen, riemun ja kiukun tunteetkin haalistua.

Urheilun arvokisat muuttavat lähes miehen kuin miehen todelliseksi himopenkkiurheilijaksi.

Monet naiset intoilevat urheilusta miesten lailla, mutta fanaattisuus on silti selvästi miesten heiniä. Aina isojen kisojen lähestyessä saa hämmentyneenä seurata kulturellin runopojankin muuntumista palavasilmäiseksi urheiluhulluksi. Lukuisista tiedusteluista huolimatta muuttumisilmiön selitys ei ole koskaan valjennut, vastauksena kun on aina jotain epämääräistä tyyliin “ei sitä voi selittää” tai “se vaan on niin siistiä”.

Miesten viehtymystä urheilukisojen seuraamiseen ja tietyn joukkueen fanaattiseen kannattamiseen voi varmasti arvioida monelta kantilta. Syitä löytyy niin kasvatuksesta, tuttavapiiristä, tottumuksesta kuin omista taipumuksistakin.

Oli selitys mikä hyvänsä, on penkkiurheiluhulluus eittämättä loistava ja toivottava ilmiö.

Oman suosikkiurheilujoukkueen riehakas kannustaminen on hyväksytty ja helppo tapa kanavoida tunteita, jotka muuten saattaisivat joko patoutua tai purkautua ympäristön tuhoamisena. Keskivertopenkkiurheilijan tunteiden purkuun ei onneksi tarvita väkivaltaa ja huliganismia.

Missä muussa tilanteessa kuin urheilusuorituksia katsellessa penkkiurheilijamiesten sallittaisiin julkisesti itkeä tai halailla toisiaan?

Oikeastaan koko huippu-urheiluinstituutio on miesten oma saippuaoopperamaailma, jota jännityksellä seurataan.

Lehtien urheilusivuilta katsellaan kuvia häviäjän pettymyksen vääristämistä kasvoista ja kasaksi heittäytyneen voittajajoukkueen riemusta. Mietitään, kuinka laajaksi tämänkertainen dopingskandaali venyy. Väitellään siitä, ansaitseeko tämä ja tuo valmentaja potkut. Entä minkä väristä kynsilakkaa David Beckham tänään käyttää?

Urheiluhulluudessa on jotain, mitä saippuamaailmassa ei ole: sosiaalisuus. Kun saippuasarjaa seurataan yksin kotisohvalla, kerääntyvät miesporukat televisioiden ääreen kaljakoreineen. Se on miesten keskinäistä yhteenkuuluvuutta kasvattava joukkohysteerinen rituaali, johon ei naisia edes kaivata.

Ilkeämielinen voisi ajatella, että urheilu on riittävän yksioikoista, jotta mies voisi siitä innostua. Yksioikoista tai ei, ilmiötä lienee turha pohtia puhki. Riittänee, että intoilu tuottaa tyydytystä itselle eikä tuota harmia muille.
Penkkiurheiluhullujen tulistumisen uhalla väitän, että intoilun kohdettakin tärkeämpää on se, että on ylipäänsä jotain mistä intoilla ja mihin purkaa tunteitaan.

Ja voihan olla, että se yksinkertaisesti vain on niin siistiä.