Uutiset

Perhe ajoi uran ohi vasemmistoliitossa

 

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Marko Varajärvi ei aio tavoitella jatkokautta tehtävässään. Taustalla ovat perhesyyt. Varajärvi sai viikonloppuna ensimmäisen lapsensa kihlattunsa Outi Moilasen kanssa.

– Puoluesihteeri tekee seitsemänpäiväistä työviikkoa. Kun aloitin elokuun alussa 2013, jouluun mennessä ehti olla yksi vapaa viikonloppu, eikä tahti ole sen jälkeen juuri miksikään muuttunut, Varajärvi kertoo.

Hän kuvailee työtapojaan lauseella ”täysillä tai ei mitään”.

– Nyt se tarkoittaisi minulle liikaa poissaoloja kotoa. Haluan nauttia tästä tilanteesta, lapsen kasvamisesta ja olla siinä aktiivisesti mukana.

Varajärven kausi päättyy vasta kesän 2016 puoluekokouksessa. Hän halusi kuitenkin tehdä aikeensa selväksi avoimesti ja hyvissä ajoin muun muassa seuraajansa valintaa ajatellen.

Puoluetoimistossa on tehtävä työjärjestelyjä, koska Varajärvi aikoo viettää perhevapailla merkittävän osan jäljellä olevasta työrupeamastaan.

– Olemme ajaneet vahvasti työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista ja puhuneet 6+6+6-mallista. Aion omalta osaltani pitää sen isyysloman, mikä on mahdollista. Ensin painetaan täysillä vaalikentille.

Varajärvi vakuuttaa, ettei taustalla ole puolueen sisäisiä ristiriitoja. Uutta työtä hänellä ei ole kiikarissa, paitsi jos äänestäjät niin päättävät. Hän on ehdolla eduskuntaan Lapista.

Työn ja perheen yhteensovittaminen nousi keskusteluun edellisellä vaalikaudella, kun Sari Sarkomaa (kok) jätti opetusministerin tehtävän perhesyistä. Miehillä tällaiset ilmoitukset ovat harvinaisia.

Ovatko politiikan johtotehtävät niin vaativia, että ne estävät varsinkin perheellisiä naisia hakeutumasta niihin?

– Pikkaisen sellainen haju on. Suurilla puolueilla on enemmän palkollisia. Meillä ei ole juuri särkymävaraa, Varajärvi vastaa. (LM–HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

9.4.2020