Uutiset

Perinnetaimien turvapaikka

Omassa pihassa levittäytyvä vuosikymmeniä vanha tuoksuorvokki saattaa tuntua itsestä pelkältä rikkaruoholta, mutta maatiaiskasveja haalivalle Paula Toreniukselle se on aarre.

-On tärkeää vaalia luonnonkasvien arvoa ja maatiaskasvien perintöä. Samalla tulee säilytettyä niiden geenivaranto, sanoo yrittäjä, joka on ollut lapsuudestaan saakka kiinnostunut luonnonkasveista.

Maatiaiskasvien arvostus ei ole Toreniuksen mukaan riittävällä tasolla. Lammin Iso-Evolle taimitarhansa perustanut hortonomi vinkkaa, että maatiais- ja luonnonkasvit kannattaisi ottaa entistä laajemmin käyttöön puutarhoissa.

Ne ovat jalostettuja lajikkeita huomattavasti kestävämpiä ja leviävät helposti. Helppohoitoisuutensa vuoksi maatiaisperennoja ei tarvitse edes suojata talveksi, eivätkä tuholaiset ja taudit niitä juuri kiusaa.

Moni tuttukin kasvi voi olla maatiaiskasvi, kuten esimerkiksi monet puutarhan kellokasvit.

-Luonnonkasveista ajatellaan, että ne on ne vuohenputket ja muut. Kaikkia kauniita luonnonkasveja ei kuitenkaan näe pellon pientareella.

Puolitoista sataa kasvia

Torenius kelpuuttaa kasvivalikoimiinsa kasvien kantamuotoja eli paikallisia lajikkeita, jotka ovat olleet viljelyssä ennen tieteellistä kasvinjalostusta. Maatiaiskasvin kriteerin saadakseen piha- ja puutarhakasvien ikäraja on vähintään 50 vuotta.

Siemenet mukaan luettuna Toreniuksella on hallussaan nyt jo 150 lajia tai lajiketta. Uusia kasveja on löytynyt ystävien, sukulaisten ja muiden kasvinharrastajien kautta.

Toreniuksen tämänhetkisiin mielenkiintoisuuksiin kuuluvat illakko, syreenileimu, lyhtykoiso ja tuoksuorvokki. Esimerkiksi illakko on niin sanottu puutarhakarkulainen, eli sen alkuperästä ei ole varmuutta.

Tuoksuorvokki taas on hyvä maanpeitekasvi. Tuoksuorvokit Torenius sai Tenholan kartanolta, missä ne ovat kukkineet 1800-1900-lukujen vaihteesta.

-Luonnonkasveissa on se hyvä puoli, että niiden leviäminen luontoon ei haittaa. Päinvastaisiakin esimerkkejä on, sillä alun perin koristekasviksi tuodusta lupiinista on tullut todellinen riesa, selittää Torenius.

Syyskesällä myytävää

Koska taimitarha on perustettu vasta tänä keväänä, menee tuleva kesä lähinnä materiaalin keräämiseen emotaimistoa varten. Aikaisintaan elo-syyskuussa on jo jotain myytävää.

Työ pääsee kuitenkin kunnolla vauhtiin vasta ensi keväänä. Silloin Torenius alkaa tuottaa kasveja ainakin lähipuutarhamyymälöiden ja yksityisasiakkaiden tarpeisiin.

-Haluan viljellä mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Siksi en käytä mitään kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Tavoitteenani on myös löytää hyvä, turpeeton kasvualusta.(HäSa)