Kolumnit Uutiset

Perinteet kuin sillisalaattia

Kun jouluaattoon on enää viisi yötä aikaa, on useimmilla meistä jo hyvin tarkka mielikuva siitä, missä ja miten joulua tänä vuonna vietetään. Monessa perheessä jouluun liittyy perinteitä ja tapoja, joita vaalitaan ja toistetaan vuodesta toiseen.

Yhdessä perheessä käydään aina joulukirkossa, toisessa joulusaunassa. Kolmannessa ehkä molemmissa.

Yhdessä perheessä syödään lipeäkalaa ja kinkkua, toisessa kalkkunaa ja graavilohta, kolmannessa karjalanpaistia ja savusiikaa. Perinteisiin kyllästynyt viettää joulunsa etelän lämmössä, jossa ei laatikkoruokia eikä possunpakaraa tarjoilla.

Suomalaiset jouluperinteet ovat iloinen sekamelska muun muassa talonpoikaisperinteitä, keskiaikaisia tapoja, 1800-luvun säätyläiskulttuuria sekä sukujen ja perheiden omia erityisiä traditioita.

Kristillinen joulu on sijoitettu aikoinaan muinaisen roomalaisen kalenterin talvipäivänseisauksen juhlan paikalle.

Monilla suomalaiseen jouluun liittyvillä tavoilla, kuten yltäkylläisellä ruokapöydällä, taas on juurensa syksyisessä sadonkorjuujuhlassa eli kekrissä.

Monen lapsen kovasti jo odottama joulupukki on omituinen sekoitus muun muassa pakanallisen ajan pelottavia, talosta taloon kiertäneitä juopuneita kekripukkeja ja taljaan pukeutuneita, joulun tähteitä kerääviä nuuttipukkeja sekä viimeistään jo keskiajalla Euroopassa tunnettua lasten suojelijaa ja lahjojen jakajaa Pyhää Nikolausta.

Oman lusikkansa pukkisoppaan on pannut myös amerikkalainen mainosmaailma. Suomalaispukkikin vaihtoi harmaan nuttunsa ajan saatossa punaiseen, josta kiitos kuuluu Coca-Colan 1930-luvun mainoksille.

Jos lapsesi siis joulun aikana keksii kysyä, miksi meillä aina syödään jouluna tätä ja tehdään tuota, niin siinäpä on selittämistä.

On tietysti jokaisen oma asia, miten syvällisesti joulutraditioiden historiaan haluaa kaivautua. Helppo on kuitata asia sanomalla, että nämä ovat perinteitä.

Moni viettää joulua onnellisen tietämättömänä siitä, mistä tavat tulevat.

Itsestäni on kuitenkin riisipuuroa syödessä mukava tietää, että tästä ruokalajista saamme kiittää 1800-luvun säätyläiskoteja.

Lipeäkalan taas voin luterilaisena hyvillä mielin jättää syömättä, koska sen juuret ovat katolisen ajan joulupaastossa. Lapsuuden mummolajouluihin lipeäkala toki kuului, mutta niitä voin muistella ilman lipeäkalaakin.