Uutiset

Perinteiset joulumyyjäiset Hangasmäsessä

Hangasmäen kyläyhdistys järjestää perinteiset joulumyyjäiset ensimmäisenä adventtisunnuntaina 1. joulukuuta kello 12–15.

Myyjäiset järjestetään Kyyrölän Saven tiloissa osoitteessa Hangasmäentie 6, Hämeenlinna.

Joulumyyjäisissä on myynnissä muun muassa joululeivonnaisia, joulukoristeita ja erilaisia käsitöitä. Joulupukki vierailee paikan päällä kello 12–14, jolloin lapset voivat tuoda pukille lahjatoivelistansa.

Kyläyhdistys pitää buffettia, josta voi ostaa makkaraa, nokipannukahvia ja glögiä. Myös Kyyrölän Saven myymälä on auki.

Aktiivinen kyläyhteisö

Hangasmäen kylä sijaitsee noin 12 kilometriä Hämeenlinnan keskustasta 10-tietä Lahteen päin.

Aiemmin kyläläiset saivat toimeentulonsa maataloudesta, mutta nykyään suurin osa kyläläisistä saa toimeentulonsa kylän ulkopuolelta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kylälle on myös muuttanut paljon lapsiperheitä.

Nykyään Hangasmäen kylällä asuu lähes 60 asukasta, mutta määrä tuplaantuu kesäisin Kankaistenjärven mökkiasukkaiden myötä.

Kyläyhdistys järjestää vuosittain match show’n, kesäjuhlat, latokirppiksen ja joulumyyjäiset, jotka keräävät kävijöitä sekä Hämeenlinnasta että lähikunnista. (HäSa)

 

Asiasanat