Uutiset

Persuille jättipotti Hämeestä - Katso vaalivideot Verkatehtaalta

Perussuomalaiset teki historiaa myös Hämeessä. Aiemmissa eduskuntavaaleissa ilman edustajaa jäänyt puolue nappasi vaalipiiristä kolme paikkaa nousten samalla kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

Perussuomalaisten kannatus nousi viime vaaleista huimat 18,4 prosenttiyksikköä 20,6 prosenttiin.

Perussuomalaisten ohella vaalien voittajiin kuuluu SDP, joka piti asemansa Hämeen suurimpana puolueena 24,1 prosentin kannatuksellaan.

SDP onnistui myös suurista puolueista ainoana pitämään kaikki nykyiset kansanedustajan paikkansa. Vaikka puolueen kannatus laski vaalipiirissä liki neljä prosenttiyksikköä, se sai edelleen neljä kansanedustajaa eduskuntaan.

Kepu menetti kaikkein eniten
Eniten perussuomalaisten ennennäkemätön rynnäkkö vaurioitti Hämeessä keskustaa, vihreitä ja kokoomusta. Ne kaikki menettivät yhden kansanedustajan paikan uudesta eduskunnasta.

Paikan menetyksestä huolimatta kokoomus säilyi vaalipiirin toiseksi suurimpana puolueena 22,4 prosentin kannatuksellaan.

Puolue menetti ääniä 2,3 prosenttiyksikön verran ja sai eduskuntaan kolme kansanedustajaa.

Keskustan kannatus laski selvästi enemmän, yli seitsemän prosenttiyksikköä. Kolmas paikka jäi haaveeksi ja forssalainen Mika Penttilä ensimmäisenä valittujen listan ulkopuolelle.

Esimerkiksi ääniharava Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.)
kotikaupungissa Forssassa keskustan suosio romahti kahdeksan prosenttiyksikköä neljän vuoden takaisesta. Eduskunnasta pudonneen Risto Aution (kesk.) kotikunnassa Hausjärvellä keskustan kannatus laski 13 prosenttiyksikköä.

Kristillisten suosio lähes ennallaan
Katkeran tappion kärsi myös vihreät, joka jäi kokonaan ilman edustajaa uuteen eduskuntaan. Lähes 2500 ääntä edelliskertaa vähemmän saanut puolue ylsi 4,5 prosentin kannatukseen. Siinä on laskua edellisvaaleista 1,6 prosenttiyksikköä.

Vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit säilyttivät paikkansa myös uudessa eduskunnassa. Vasemmistoliiton kannatus putosi 1,4 ja kristillisdemokraattien 0,9 prosenttiyksikköä.

Vanhoista eduskuntapuolueista kristillisdemokraatit kärsi vähiten perussuomalaisten menestyksestä. Puolue menetti neljän vuoden takaisesta ainoastaan 862 ääntä.

Muista puolueista parhaiten Hämeessä pärjäsi piraattipuolue, joka sai reilulla tuhannella äänellä 0,5 prosentin kannatuksen. Kansanedustajan paikka jäi kuitenkin kaukaiseksi haaveeksi.

Kanta-Häme piti pintansa
Muutokset puolueiden kannatuksesta eivät vaikuttaneet maakuntien väliseen tasapainoon. Kanta-Hämeen osuus eduskunnasta on edelleen selvästi maakunnan kokoa suurempi.

Uudessa eduskunnassa on kahdeksan kantahämäläistä ja kuusi päijäthämäläistä kansanedustajaa.

Neljä vuotta sitten vaalipiirin 14 kansanedustajasta peräti yhdeksän oli kantahämäläisiä. Tilanne kuitenkin muuttui vaalikauden aikana, kun orimattilalainen Kalle Jokinen (kok.) tuli eduskunnan jättäneen Jari Koskisen (kok.) tilalle. Nyt tasapaino pysyi siis samana kuin kaksi viime vuotta.

Ääniharavat pärjäsivät Lahdessa
Maakuntien tulosta voi selittää muun muassa äänestysaktiivisuudella, joka oli esimerkiksi Kanta-Hämeen kolmessa suuressa kaupungissa selvästi Lahtea korkeampaa.

Kun lahtelaisista uurnille vaivautui 66,9 prosenttia, Hämeenlinnassa samoin teki 70,2, Forssassa 69,4 ja Riihimäellä 68,3 prosenttia kaupunkilaisista.

Kantahämäläiset ehdokkaat saivat myös paljon ääniä päijäthämäläisiltä. Esimerkiksi riihimäkeläinen Päivi Räsänen (kd.) keräsi Lahdesta yli 1500 ja forssalainen Sanni Grahn-Laasonen yli 1200 ääntä. (HäSa)