Uutiset

Perussuomalaiset nousivat gallup-kärkeen – SDP:n kannatus laski hieman

Puolueiden kannatus on nyt tasavahvaa. Koronakriisin tuoma kannatus SDP:lle sulaa pois.
Perussuomalaisten kannatus nousi SDP:n ylitse. Sen sijaan keskustan kannatusluvut laskivat hieman. Kuva: Mauri Ratilainen
Perussuomalaisten kannatus nousi SDP:n ylitse. Sen sijaan keskustan kannatusluvut laskivat hieman. Kuva: Mauri Ratilainen

Perussuomalaisten kannatus on noussut SDP:n ohitse, selviää Ylen tuoreesta gallupista.

Kahden puolueen kannatusluvut ovat hyvin tasavahvoja, sillä perussuomalaisia kannattaa nyt 20,9 prosenttia äänestäjistä ja SDP:n kannatusluvut ovat 20,6 prosenttia.

Perussuomalaiset ovat nostaneet kannatustaan marraskuun aikana eniten kaikista puolueesta. Edelliseen mittaukseen verrattuna puolueen kannatus on noussut 1,4 prosenttiyksikköä. SDP:n kannatus laski 0,6 prosenttiyksikköä.

Vielä elokuussa pääministeripuolueen kannatusluvut olivat 23,4 prosenttia. SDP:n kannatus kasvoi kevään koronakriisin aikana, mutta lokakuusta lähtien puolueen kannatus on laskenut.

– Poikkeusoloissa nähtiin poikkeuksellisia lukemia ja nyt ollaan palaamassa lukuihin, jotka ovat normaaleja tässä nykyisessä poliittisessa tilanteessa. Ei ole yhtä ylivoimaisesti suurinta puoluetta, vaan kolmesta neljään keskisuurta puoluetta, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja arvioi viimeisintä gallupmittauksen tulosta.

Turja toteaa, että perussuomalaiset ovat saaneet uusia kannattajia erityisesti nukkuvien puolueesta, kokoomuksesta ja keskustasta.

Perussuomalaisten kannatus on erityisen vahvaa miesten keskuudessa. SDP:n ja kokoomuksen kannatus miesäänestäjien joukossa on vähentynyt.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

SDP:n kannatus on laskenut kevään luvuista. Kuva: Arttu Laitala
SDP:n kannatus on laskenut kevään luvuista. Kuva: Arttu Laitala

Kokoomuksen ja keskustan kannatus hienoisessa laskussa

Kokoomuksen ja keskustan kannatusluvut ovat laskeneet hieman. Marraskuun gallupmittauksessa kokoomuksen kannatus 15,9 prosenttia ja keskustan 12,1 prosenttia.

Vihreiden suosio on pysynyt kuta kukin ennallaan edelliseen mittaukseen verrattuna. Vihreiden kannatus on 11,6 prosenttia.

Vasemmistoliiton kannatus laski hieman, 7,2 prosenttiin. RKP:n kannatus on pysynyt ennallaan ja on nyt 4,4 prosenttia.

Liike Nytin kannatus on 2,2 prosenttia.

Kun tulosta arvioidaan hallitus- ja oppositiopuolueiden välillä, niin kannatusluvuissa tapahtuneet muutokset ovat pieniä.

Hallituspuolueiden kannatus on 55,9 prosenttia ja oppositiopuolueiden 44,1 prosenttia.

Mittauksen virhemarginaali on 1,9 prosenttia.