Uutiset

Perussuomalaiset ratsastaa taas maahanmuutolla

 

Perussuomalaiset nostavat maahanmuuton muita puolueita keskeisempään asemaan eduskuntavaaleissa. Puolueen 8-liuskaisessa vaaleja varten laaditussa maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa vaaditaan maahanmuuton vähentämistä 1990-luvun tasolle. Muiden puolueiden vaaliohjelmissa maahanmuuttolinjaukset on poimittava sieltä täältä.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan puolueet välttelevät asiaa, vaikka aihepiiri on suomalaisille tärkeä. – Tämän huomaa vaaliteltoilla missä päin maata tahansa.

Maahanmuutto vaikuttaa yhteiskuntaan, joten Slunga-Poutsalon mukaan on merkillistä, etteivät muut puolueet halua osallistua keskusteluun.

Perussuomalaiset lähestyvät siirtolaisuusinstituutin johtajan Ismo Söderlingin mukaan maahanmuuttoa kielteisistä lähtökohdista, kun keskustaoikeistolaisissa puolueissa asia nähdään pääosin myönteisenä.

Perussuomalaisten vaatimuksista yksi on Söderlingin mukaan kuitenkin perusteltu. Maahanmuutosta aiheutuvat tulonsiirrot pitäisi saada läpinäkyviksi.

– Pohjoismaista Suomi on ainoa maa, joka ei pysty kertomaan maahanmuutosta koituvia kustannuksia. Tämä ikuisesti esiin tuleva aihe olisi saatava ratkaistua.

Puolueiden asenteet näkyvät suhtautumisessa työvoiman tarveharkintaan. Perussuomalaiset seisovat SDP:n ja Vasemmistoliiton rinnalla: EU:n ja Eta-maiden ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinnasta on pidettävä kiinni.

SDP:n vaaliohjelmassa todetaan, että maahanmuuton on oltava reilua ja oikeudenmukaista. Vasemmisto puolestaan keskittyy maahanmuuttajien oikeuksiin ja ihmiskaupan vaaroihin.

SDP:n vaalipäällikkö Tytti Tuppurainen kertoo, että talous, työllisyys ja kasvu ohittavat viime kerralla käydyn maassa maan tavalla -keskustelun.

Keskusta selviää maahanmuutosta lauseella: toimeliaisuutta rajoittavaa sääntelyä halutaan purkaa työvoiman tarveharkinnasta. Kristillisetkin ovat valmiita joustamaan asiassa.

Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko vakuuttaa, että maahanmuuttopolitiikassa noudatetaan alkiolaista ihmisyyspolitiikka. Saarikon mukaan maahanmuutto ei puheenjohtaja Juha Sipilän ideoimassa vaalikakkarassa ole erillisasia, vaan kulkee läpileikkaavana kaikissa teemoissa.

Kokoomuksen puoluesihteerin Minna Arven mukaan nyt on tärkeä tehdä valintoja ja keskustella asioista, joilla Suomi saadaan liikkeelle.

Kokoomus, vihreät ja RKP ovat valmiita luopumaan tarveharkinnasta, ja tarjoavat lisäksi EU:n ja Eta-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille mahdollisuuden pysyvään tai pidennettyyn oleskeluun ja työntekoon valmistumisen jälkeen. Kokoomus keräisi opiskelijoita lukukausimaksut.

Kiinalainen Jinni Jinghui Lu ja pakistanilainen Mohammad Waqas ovat niitä, joita tarveharkinta ja lukukausimaksut koskettaisivat. Lu tuli Suomeen kymmenen vuotta sitten, valmistui ensin Kemi–Tornion ammattikorkeakoulusta ja kaksi vuotta sitten Oulun yliopistosta. Kansainvälistä liiketoimintaa opiskellut Lu pyörittää tällä hetkellä omaa vientiyritystä. Lisäksi hän vastaa yliopiston kiinankielisistä nettisivuista. Lun pitkäaikaisena tavoitteena on työskennellä Kiinan kauppaa tekevässä yrityksessä.

Waqas aloitti laskentatoimen opiskelut viime syksynä. Waqasin mielestä olisi kohtuullista, että valmistumisen jälkeen ulkomaiset opiskelijat maksaisivat yhteiskunnalle takaisin jäämällä töihin muutamaksi vuodeksi. Myös Waqasin tavoitteena on saada töitä ensin Suomesta ja sitten Dubaista.

Suomi ei ollut kummallekaan ykkösvaihtoehto. Lun perhetuttavan poika oli kuitenkin opiskellut Suomessa. Waqasin perhe asuu Dubaissa ja luokkakavereina oli suomalaisia. Opetuksen maksuttomuus oli tärkeä tekijä, joka houkutteli Suomeen.

Lu uskoo, että lukukausimaksut karsisivat tulijoita. – Maksuttomuuden ohella merkitystä on suomalaisen opetuksen laadulla. (LM–HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic